Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tuomioja purki pettymystään Ahtisaareen pitkällä kirjeellä

Erkki Tuomioja (sd) on julkaissut päiväkirjansa vuosilta 1991-1994. Teoksessa Siinä syntyy vielä rumihia (Tammi) Tuomioja kertoo mm. siitä, kun hän ryhtyi 1993 presidenttiehdokas Martti Ahtisaaren kampanjayhdistyksen puheenjohtajaksi.
Ahtisaari oli juuri Sorsan vastaehdokas. Tuomioja itse ei Ahtisaaresta mairittelevia kommentteja kirjoittanut päiväkirjoihinsa ennen eikä jälkeen Ahtisaaren kelkkaan lähtemistään.

- Tänään ilmestyneessä IS:ssa on taas uusin presidenttigallup.
Sen tulokset ovat sellaisia että miettii, riittääkö Ruotsiin muutto vaalien
jälkeen vai täytyykö lähteä vielä kauemmaksi. Kärjessä ovat Ilaskivi, Ahtisaari,
Sorsa ja Rehn, tässä järjestyksessä niin, että näillä näkymin Ahtisaari on ainoa joka nyt voisi toisella kierroksella lyödä Ilaskiven”, Tuomioja kirjoitti 2.1.1993.

Itse vaalikamppailun aikanakin Ahtisaari sai Tuomiojalta pyyhkeitä.

- Iltapäivälehdet ovat Ahtisaaren haaskan kimpussa: tv-esiintyminen tyrmätään ja kandidaatin asia-anti ja perehtyminen todetaan heiveröiseksi – ei aivan aiheetonta kritiikkiä”, Tuomioja pohti päiväkirjassaan 5.11.1993.

Ahtisaari valittiin presidentiksi alkuvuodesta 1994. Saman vuoden marraskuussa Tuomioja kirjoitti Ahtisaarelle pitkän kirjeen, jossa hän purki pettymystään Ahtisaareen. Hän ei kuitenkaan kirjettä koskaan presidentille lähettänyt. Kirjeessä hän toteaa muun muassa seuraavaa.

- Ennen muuta luotin siihen, että etsit todella presidentille sellaista roolia jossa hän päivänpolitiikkaan osallistumattomana hahmona voisi toimia jonkinlaisena parlamentaarisen demokratian toimivuutta valvovana ja tukevana sovittelijana ja moraalisena suunnannäyttäjänä.

- En tätä luottamustani menettänyt vaikka läheltä näin, miten intensiivisen vaalikampanjan ja suoran vaalin luomien kohtuuttomien odotusten vaikutuksesta näytit välillä innostuneen joihinkin kannanottoihin, jotka eivät hyvästi istuneet tuohon lähtökohtana olleeseen rooliin. Olen siksi suurella surulla ja kasvavalla huolella seurannut sitä, miten vaalin jälkeen olet vähitellen ajautunut monien puheenvuorojesi ja haastattelulausuntojesi perusteella varsin toisenlaiseen rooliin.

- Olen vaaliroolini vuoksi luonnollisesti saanut tästä monenlaista palautetta ja koittanut tähän saakka parhaiten puolustaa puheitasi ja tekojasi ja viitannut mm. siihen, että poliittisen kokemuksesi puute ja kontaktipinnan rajallisuus selittäisi joitain ihmisiä eniten hämmästyttäneitä lausuntojasi, Tuomioja oli kirjoittanut 12.11.1994.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      ”Tuhon hotellin” viime hetket alkavat paljastua – pelokkaat matkailijat olivat jo pakanneet tavaransa

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Suora lähetys juuri nyt: Donald Trumpin virkaanastujaisbileet käynnissä Washingtonissa

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Monte Carlon MM-rallissa dramaattinen aloitus: Katsoja loukkaantui WRC-kuskin rajun ulosajon jälkeen – Latvala joutui hidastamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    8. 8

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      ”Tuhon hotellin” viime hetket alkavat paljastua – pelokkaat matkailijat olivat jo pakanneet tavaransa

    6. Näytä lisää