Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vanki surmattiin Riihimäen vankilassa – epäillyt määrättiin mielentilatutkimukseen

Hyvinkään käräjäoikeus on määrännyt Riihimäen vankilataposta epäiltyä kaksi miestä mielentilatutkimukseen, vaikka asiassa ei ole vielä nostettu syytettä. 
Asian vahvistaa Ilta-Sanomille kihlakunnansyyttäjä Jyri Nikander.

Epäilyksen mukaan vuonna 1977 ja 1985 syntyneet miehet tappoivat väkivaltaisesti Hakunilan perhesurmaajan Riihimäen vankilaosaston keittiötiloissa toukokuun lopussa.

Vankilassa surmattu yli 50-vuotias mies murhasi itse perheensä Vantaan Hakunilassa joulukuussa 2011 vain muutama päivä ennen jouluaattoa. Uhreina olivat 44-vuotias vaimo sekä 5- ja 8-vuotiaat tyttäret.

IS:n tietojen mukaan poliisi epäilee, että miehen omat rikokset saattoivat olla syy hänen surmaamiseensa. Vankien keskinäisessä hierarkiassa lapsensurmaajat kuuluvat vähiten arvostettuihin vankeihin.

Kihlakunnansyyttäjä Nikander kertoo, että molemmat taposta epäillyt miehet toivoivat mielentilatutkimusta jo esitutkintavaiheessa, toinen aivan esitutkinnan lopussa. Poliisi sai esitutkinnan valmiiksi pari viikkoa sitten. Mielentilatutkimuksen tekeminen on melko harvinaista Suomessa ennen oikeuskäsittelyn alkua.

Nikander kertoo, että rikosepäily on kuitenkin niin vakava, että miesten mielentila on hyvä selvittää jo tässä vaiheessa. Mielentilatutkimuksen tuloksella voi olla vaikutusta myös syyttäjän syyteharkintaan. Asiassa piti nostaa syyte alun perin syyskuun loppuun mennessä, mutta oikeus lykkäsi syytteennoston määräaikaa ensi vuoden tammikuun loppuun miesten mielentilatutkimusten takia.

- Oikeudella on pääkäsittelyssä sitten kaikki mahdollinen data käytettävissään. Istunto voidaan istua yhteen putkeen, eikä istuntoa tarvitse välillä keskeyttää, jos miehet olisivat oikeusvaiheessa pyytäneet mielentilatutkimukseen lähettämistä, Nikander selittää.

Mielentilatutkimus kestää yleensä noin 3-6 kuukautta.

Epäillyillä henkirikostaustaa

IS:n tietojen mukaan perhesurmaajan taposta epäillyt miehet on tuomittu aiemmin yhdestä taposta.

Vuonna 1985 syntynyt mies tappoi toisen miehen Forssassa vuoden 2011 heinäkuussa. Hän tappoi uhrinsa potkimalla ja lyömällä tätä keittiöveitsellä.

Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi miehen taposta kuuden vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistukseen vuoden 2012 alussa. Mies oli tekoa tehdessään alentuneesti syyntakeinen.

Vuonna 1977 syntynyt mies puolestaan löi hedelmäveitsellä toisen miehen kuoliaaksi Laukaalla viime vuoden heinäkuussa. Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi miehen taposta kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen tämän vuoden tammikuussa.

Ministeri suhtautui tapaukseen vakavasti

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) suhtautui erittäin vakavasti Riihimäen vankilassa tapahtuneeseen henkirikokseen. Hän on pyytänyt Rikosseuraamuslaitokselta tapauksesta selvityksen. Henriksson on halunnut, että vankilaturvallisuus selvitetään perin pohjin.

Riihimäen vankilan johtajan Tommi Saarisen mukaan vankilakahakka tuli täytenä yllätyksenä.

- Se tuli meille täysin yllättäen. Siitä ei ollut mitään selkeätä tai oikeastaan mitään tietoa etukäteen, Saarinen sanoi IS:lle toukokuussa.

Vankilassa tapahtuvat henkirikokset harvinaisia

Vankiloissa tapahtuvat henkirikokset ovat erittäin harvinaisia. Edellinen vankilassa tehty henkirikos tapahtui Kylmäkosken vankilassa vuonna 2005, kun vankeusrangaistustaan istunut mies puukotti tutkintavankeudessa olleen miehen kuoliaaksi.

Tätä ennen vankilassa tehty henkirikos tapahtui vuonna 2001.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  2. 2

    Poliisilla uusi teoria Helsinki-Vantaan hengitystieoireista – Virtasiko lentoaseman ilmaan paprikasumutetta?

  3. 3

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  4. 4

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  5. 5

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  6. 6

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  7. 7

    Kommentti: Onko Suomi huomannut, mitä Saara Aalto on maallemme tehnyt?

  8. 8

    Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

  9. 9

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  10. 10

    Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  2. 2

    Poliisilla uusi teoria Helsinki-Vantaan hengitystieoireista – Virtasiko lentoaseman ilmaan paprikasumutetta?

  3. 3

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  4. 4

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  5. 5

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  6. Näytä lisää