Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Näin paljon Silja Symphonyn huutokauppa tuotti uudelle lastensairaalalle

Helsingin ja Tukholman välillä seilaavaa Silja Symphony -laivaa parannellaan tähän päivään sopivammaksi. Telakalla olevan laivan uudistus on valmistumassa, joten laivan entiseen sisustukseen kuuluneet esineet voitiin myydä huutokaupassa.
Tuotot menevät tuuden lastensairaalan hyväksi.

- Huuto.netissä jäjestetty Pala Siljaa –huutokauppa tuotti 8 756,81 euroa, Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoo Ilta-Sanomille.

- Huutokauppa pidettiin yleisön pyynnöstä. Meillä oli alkuvuodesta vastaava huutokauppa Silja Serenaden tavaroista.

- Tuotot lahjoitamme lyhentämättömänä Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeelle. Laivahan on nyt Turun korjaustelakalla Naantalissa. Sen ensimmäinen ristely on 16.10, Nöjd sanoo.

- Huutokaupan hittituote oli Bellamare-kauneushoitolan naispatsas, joka huudettiin lopulta 501 eurolla. Sen huusi mies, joka on matkustanut paljon laivoillamme.

- On hyvä, että tavarat päätyivät muualle hyötykäyttöön, hän kertoo.

Eniten eri huutajia keräsi kuitenkin Silja Landista pelastettu kenkähylly, jota tavoitteli kaikkiaan 22 eri henkilöä. Hylly myytiin lopulta hieman yli sadalla eurolla. Myös Silja Landissa olleen lastenlaivan puinen ruori keräsi paljon huutajia kuten myös PlayStation-loungen kyltti.

- Näin puisen ruorin ihan sattumalta noin puolituntia ennen huutokaupan sulkeutumista. Ensin ajattelin, että onpa joku jo huutanut paljon leikkipaikan ruorista, mutta onneksi luin ilmoituksen tarkemmin. Kun minulle selvisi, että rahat menevät lastensairaalle, aloin itsekin huutamaan. Meillä on mukavia muistoja laivalta ja erityisesti leikkihuoneessa on vietetty aikaa. Risteilyt ovat olleet lastemme suosikkimatkoja. Meillä ruori pääsee 4-vuotiaan pikkukipparimme seinälle, kertoo huudon voittanut Susanna Helsingistä.

Laivarouva oli säilynyt pitkään ns. ysärilookissa, joten uudistus oli tarpeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      ”Bernerin mallin” viiden päivän mahalasku – näin kaikki tapahtui

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    6. 6

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    7. 7

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    8. 8

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      ”Bernerin mallin” viiden päivän mahalasku – näin kaikki tapahtui

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    6. Näytä lisää