Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Musta Barbaari jengiväkivallasta: "Nyt jätkät herätys!"

Itä-Helsingissä suurimman osan nuoruuttaan viettänyt rap-artisti kertoo, kuinka oli itsekin vähällä ajautua jengeihin.
Helsingin poliisi tutkii rikosvyyhteä, jossa kymmenet 13–18-vuotiaat pojat ovat pahoinpidelleet lapsia ja nuoria pääkaupunkiseudulla. Uutinen on järkyttänyt monia, sillä noin 70 tutkitussa pahoinpitelytapauksessa on käytetty paikoin hyvinkin raakaa väkivaltaa.

Sosiaalisessa mediassa asiaan ehti ottamaan kantaa monen muun ohella rap-artisti Musta Barbaari eli James Nikander.

- NYT JÄTKÄT HERÄTYS! Tiedän, että tässä porukassa on yksilöitä, jotka voivat puhua järkeä muille ja saada homman loppumaan. TEHKÄÄ SE!, Nikander kirjoitti Facebook-profiiliinsa linkittämänsä IS:n uutisen yhteyteen.

IS:lle hän kertoo, kuinka uutinen osui lähelle häntä useammastakin syystä. Yksi pahoinpitelyiden tapahtumapaikoista on Itä-Helsinki, jossa pian 24 vuotta täyttävä Nikander vietti suurimman osan lapsuudestaan ja nuoruudestaan.

- Totta kai se teki siitä vähän enemmän henkilökohtaisempaa. Toinen syy oli tekijöiden etninen tausta.

Poliisi on kuvaillut jengiä monikansalliseksi.

Nikanderilla itsellään on monikulttuurinen tausta, sillä hänen isänsä on suomalainen ja äitinsä tansanialainen.

- Siitä tuli jotenkin vaan niin henkilökohtaista, Nikander valottaa ärtymyksensä taustaa.

Jalkapallo pelasti pahanteolta

Nikander kertoo vedonneensa suoraan pahoinpitelijöihin, koska heidän joukossaan on todennäköisesti hänen tekemisiään seuraavia nuoria.

- Ajattelin, että jos mä pystyn edes yhteen vaikuttamaan tuolla tekstillä ja saan sillä aiheutettua jonkunlaisen muutoksen, se on aina kotiin päin.

Nikanderin mukaan nuorten taustalla täytyy olla muitakin ongelmia.

Kun kotona on vaikeaa taloudellisesti tai muuten, saattaa nuoren olla helppoa ajautua erilaisiin porukoihin, Nikander pohtii.

- Itsekin olen ollut vähän samassa tilanteessa, en tosin noin radikaalin rajulla tavalla. Se on huomion hakemista. Koen, että heillä on jonkunlainen tarve kokea, että on porukassa mukana.

Nikanderin mukaan kyse voi olla myös eristäytymisen ja syrjäytymisen pelosta, jota nuori yrittää torjua jengiytymisen kautta.

- Mikä on naurettavaa, kun tuo on niin negatiivinen juttu kuin olla ja voi. Täytyy olla jotain muita keinoja! Miksei voi vaikka kuulua johonkin urheilujoukkueeseen?

Nikander tietää mistä puhuu, sillä hän kertoo itse välttäneensä jengiytymisen vakavammat seuraukset urheilun avulla. Jalkapallotreeneihin keskittyessä ei jäänyt aikaa pahanteolle.

Nikanderin mukaan nuoret tarvitsevat myös positiivista esimerkkiä näyttäviä roolimalleja, sillä omien vaikeuksiensa kanssa kamppailevista vanhemmista ei sellaisiksi välttämättä ole.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  2. 2

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  3. 3

    Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

  4. 4

    Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

  5. 5

    Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

  6. 6

    Mäkisen tallille ei tule rahahuolia

  7. 7

    Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

  8. 8

    Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

  9. 9

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  10. 10

    Kiistely ”kateusverosta” jatkui – ”Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  3. 3

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  4. 4

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  7. 7

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  8. 8

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  9. 9

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  10. 10

    Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  2. 2

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  3. 3

    Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

  4. 4

    Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

  5. 5

    Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

  6. Näytä lisää