Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vaatimattomuus kaunistaa

Ei se nyt mitään ollut, normaali duuni.
Kiva jos kelpasi.
En mä mitään erikoista tehnyt, kunhan naulasin.
Mitä vikaa tuollaisessa asenteessa on?

Joku meistä pääsi Yhdysvaltoihin herkässä kehitysvaiheessa. Toinen luki kirjan ja kolmas lopetti lääkityksensä, ja niin me keksimme, että lukuisten vikojemme (kateus, alkoholismi, toisten lannistaminen, uuden kyseenalaistaminen jne.) lisäksi me suomalaiset olemme liian vaatimattomia.

Me emme nosta saavutuksiamme tarpeeksi esille. Me luulemme vaatimattomuutta hyveeksi. Ei ole hyve, ihmisen on markkinoitava itseään, koska muuten kukaan ei huomaa häntä.

Koska on hieman huolestuttavaa istua kadunkulmassa näyttämässä Powerpoint-esitystä itsestään, sosiaalinen media tuli apuun. Facebook-päivityksissämme kerroimme, kuinka kiitollisia olemme, kun asiakas taas kutsui pantavaksi neroksi. Instagramiin otimme kuvan, jossa halasimme itseämme ja Twitterissä olimme ylpeitä, että kykenimme rajoittamaan itsemme 140 merkkiin.

Parikymmentä vuotta sitten tuo olisi ollut rajatilakäytöstä, josta olisi kysytty ammattilaisilta, että mitä Vertille voi tehdä, kun Vertillä on noin narsistisen perse käsitys itsestään.

Kun itsensä ylentämisestä tuli normaali puhetapa, vietiin myös mahdollisuus sananvapauteen olennaisesti kuuluvaan kritiikkiin. Sosiaalisessa mediassa yritämme päästä eteenpäin nostamalla itseämme, eikä siellä voi sanoa, että tota noin, häiriintyneisyydessäs sä oot taas löytänyt uusia ulottuvuuksia, aika pelottavaa, että sulla on asiakkaita.

Tuollaiset lausunnot olisivat olleet vanhaa suomalaisuutta: lannistamista, joka ei vie uutta Suomea kohti parempaa tulevaisuutta.

Mitä vikaa oli siinä vanhassa ajatuksessa, että vaatimattomuus kaunistaa?
Sofi Oksanen on uuden Suomen suuri suomalainen, joka ei piilottele työhuoneessaan, vaan rynnii etusivuille pelottelemaan lapsia.

Frankfurtin kirjamessuilla Oksanen piti puheen mm. suomettumisesta, ja me huokailimme täällä kuuliaisesti, että onneksi on Sofi Oksanen, totuudenpuhuja. Puheen jälkeen professori Laura Kolbe kritisoi Oksasta Suomen maineen pilaamisesta kolbemaisen eristäytyneeseen tyyliinsä, josta kukaan ei jaksanut välittää, koska Laura Kolbe.

Itserakkaus tekee rumaksi.

Eräs kuitenkin välitti, suuri suomalainen Sofi Oksanen, jonka olisi toivonut nousevan yliherkkyytensä yläpuolelle.

Oksanen kirjoitti Facebook-sivuilleen: "Kotiyleisölle tiedoksi, että saksalaiset, ruotsalaiset, perulaiset, espanjalaiset, meksikolaiset yms. yms. yms. ovat kovasti diganneet puheestani. Tiedoksi siis huolestuneille;)".

"Saksalaiset, ruotsalaiset, perulaiset, espanjalaiset, meksikolaiset yms. yms. yms."

"Yms. yms. yms."

Vaatimattomuus kaunistaa. Itserakkaus tekee rumaksi yms. yms. yms.

Kirjoittaja on kirjailija ja käsikirjoittaja.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  3. 3

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  4. 4

    Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

  5. 5

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  6. 6

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  7. 7

    Professori paljastaa pahimmat salakalorien lähteet – nämä lihottavat salakavalasti

  8. 8

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  9. 9

    Tuoretta avio-onnea: Mika Häkkinen ja Marketa muikeina: Kuvat paljastivat muhkean vihkisormuksen, Mika näytti peukkua

  10. 10

    Jäämereltä valuu hyytävää pakkassäätä koko Suomeen – keskiviikkona säässä tapahtuu jälleen käänne

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  2. 2

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  3. 3

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  6. 6

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  7. 7

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  8. 8

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  9. 9

    Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

  10. 10

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  6. 6

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  7. 7

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  8. 8

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  3. 3

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  4. 4

    Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

  5. 5

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  6. Näytä lisää