Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lisätietoja Oulun puukotuksesta: 18-vuotias löi kaveriaan keittiöveitsellä

Oulussa lauantai-iltana tapahtuneesta puukotuksesta on saatu lisätietoja. Puukotuksessa kuoli yksi mies ja toinen loukkaantui vakavasti.
Varhain sunnuntaiaamuna tiedotettiin, että yksi mieshenkilö kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti yksityisasunnossa tapahtuneessa puukotuksessa.

Nyt poliisi kertoo, että rikos tapahtui toisen uhrin asunnossa Tuirantiellä ja tekovälineenä oli todennäköisesti keittiöveitsi.

Tekijä oli poliisin mukaan vasta 18-vuotias. Myös uhrit olivat nuoria: toinen oli samanikäinen kuin tekijä ja toinen syntynyt vuonna 1991. Kaikki kolme oululaismiestä olivat kaveruksia keskenään.

Kaikilla miehillä oli poliisin rekistereissä joitakin merkintöjä, kuten lieviä omaisuusrikoksia. Ketään ei kuitenkaan ollut tuomittu mistään vakavasta rikoksesta.

Rikoksen mahdollista motiivia ja päihteiden osuutta asiaan tutkitaan parhaillaan.
- Todennäköisesti jollain päihteellä on ollut jonkinlainen vaikutus, kommentoi rikoskomisario Petri Savela.

Puukotus tapahtui lauantai-iltana toisen uhrin asunnossa. Toinen miehistä kuoli. Toinen sai vakavia vammoja, mutta tulee poliisin arvion mukaan toipumaan. Myös puukottajaksi epäilty loukkaantui ja joutui sairaalahoitoon.

Tekoa tutkitaan tappona ja tapon yrityksenä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  2. 2

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  3. 3

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  4. 4

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  5. 5

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  6. 6

    Espanjalainen huippuvalmentaja oli kuolla juoksulenkillä Suomessa – ”Sydämeni oli 20 minuuttia pysähdyksissä”

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  9. 9

    MM-kisojen suomalaishiihtäjän perhe on sairaana ja poika pyörätuolissa – ”Onneksi on loistava vaimo”

  10. 10

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  5. 5

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  6. 6

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  7. 7

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  8. 8

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  9. 9

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  2. 2

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  3. 3

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  4. 4

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  5. 5

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  6. Näytä lisää