Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Viskikohu vain paisuu - HS kertoo avin erikoisesta sähköpostista

Erikoinen vääntö viskikiistassa ei näytä loppuvan.
Viskikohu sai alkunsa viikonloppuna, kun Helsingin Sanomat kertoi aluehallintoviraston kieltäneen yksityishenkilöiltä viski-sanan käytön Olut- ja viskiexpoon liittyvissä blogikirjoituksissaan.

Kohun nostattaneen päätöksen takana oleva Etelä-Suomen aluehallintoviraston (avi) ylitarkastaja Jarmo Oresmaa on sittemmin kiistänyt, että yksityisten blogistien kirjoitukset tapahtumasta olisivat olleet esteenä tapahtuman anniskeluluvalle.

Oresmaa sanoo Helsingin Sanomissa, että lupien saamisen esteenä oli vain tapahtuman markkinointinimi, jota voidaan hänen mukaansa pitää väkevien alkoholien mainontana.

-Yksittäisten henkilöiden toimintaa tässä ei ole estetty. Kukin kirjoittaa miten haluaa, Oresmaa sanoo lehdessä.

Mushimalt-blogin kirjoittaja Nikolas ja Jaskankaljat-blogin pitäjä Jaakko Matikainen ovat kuitenkin molemmat sitä mieltä, että elleivät he olisi muuttaneet blogejaan, ei tapahtumalle olisi myönnetty anniskelulupaa.

HS kertoo lisäksi nyt, että sillä on hallussaan sähköpostikirjeenvaihtoa, josta käy ilmi, että aluehallintovirasto pitää Olut- ja viskiexposta kertoneita blogeja tapahtuman laittomana mainontana. Kyseisessä kirjeessä avi vaatii HS:n mukaan asiasta selvitystä tapahtuman järjestäjältä, vaikka blogeilla ja järjestäjällä ei ole minkäänlaista tekemistä keskenään.

Yrittäjän mukaan väärinkäsitys

Olut Expo 2014 -tapahtuman järjestäjä Mikki Nyman kertoo, että alkuperäinen, viskigaten laukaissut uutinen on vienyt keskustelun väärille raiteille.

Olut- ja viskitapahtuman järjestäjä Mikki Nyman itse kertoi IS:lle jo viikonloppuna, että kysymyksessä oli osin väärinkäsitys, joka syntyi, kun bloggaajat suuttuivat blogitekstien korjausvaatimuksesta, ja Helsingin Sanomat teki aiheesta uutisen. Yrittäjä korosti, että itse viski-sanan käyttöä ei kielletty, vaan tapahtuman vanhan logon käyttö.

Aluehallintovirasto oli vaatinut, että Olut- ja viskiexpo 2014 -nimestä pitää poistaa sana viski, koska väkeviä alkoholijuomia ei saa mainostaa.

− He (bloggaajat) ymmärsivät, että minulta lähtee firma alta, jos he eivät korjaa näitä asioita, enkä saa anniskelulupia, mutta he kokivat, että se on yksilön sananvapauden rajoittamista. He laittoivat blogeihinsa protestipostaukset, Mikki Nyman kertoi IS:lle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

    3. 3

      Mitä Marit Björgen kuiskasi Krista Pärmäkosken korvaan maalissa? Norjalaistähti paljasti lohduttavat sanat

    4. 4

      Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

    5. 5

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    6. 6

      Säilytätkö rojua turhaan? Ainakin nämä 20 asiaa voit heittää surutta menemään

    7. 7

      K-18, sisältää täysin sopimatonta kieltä! Nämä seksirunot eivät kelvanneet Kalevalaan

    8. 8

      Suomen huoltopäällikkö myöntää virheen Pärmäkosken suksivalinnassa – suurin ongelma ei ollut voitelussa

    9. 9

      Kommentti: Suomalaishiihtäjän totaalinen romahdus sotki valinnat – Mari Laukkanen nousemassa yllättäen MM-viestiin

    10. 10

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    3. 3

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    4. 4

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    5. 5

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    8. 8

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    9. 9

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    10. 10

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

    3. 3

      Mitä Marit Björgen kuiskasi Krista Pärmäkosken korvaan maalissa? Norjalaistähti paljasti lohduttavat sanat

    4. 4

      Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

    5. 5

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    6. Näytä lisää