Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kun Suomi putos AAAsta

Standard & Poor´s -niminen luottoluokitusyhtiö päätti perjantaina heikentää Suomen luottoluokitusta. Suomi ei enää ole parasta AAA-ryhmää, vain toiseksi parasta, AA-ryhmää.

Junat kuitenkin kulkivat vielä eilen. Kaupan kassalla oli jono. Osakkeita ostettiin yhtä monta kuin myytiin. Aurinko nousi ja laski.

Niin kuin etukäteen tiedettiin, luottoluokituksen muutoksesta ei seurannut yhtään mitään. Paitsi kamalasti porua, syyttelyä ja salaliittoteorioita.

On aika julkistaa ne salaliitot, joita ei vielä ole paljastettu.

Eräät kommentoijat ovat arvioineet, että luottoluokituksen aleneminen kolmesta A:sta kahteen A:han on Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen hallituksen syytä. Kommentoijat ovat oikeassa.

Kuten jo nimistä voi päätellä, Jyrki KAtAinen ja JuttA UrpilAinen olivat  vain kahden A:n ministereitä.

Valitettavasti nykyhallitus ei pysty pitämään edes kahta A:ta. Antti Rinne on yhden A:n ministeri. Alexander Stubbin nimi alkaa lupaavasti kahdella A:lla, mutta päättyy konkurssikypsyyttä ilmaisevan d-luokituksen kautta kahteen b:hen.

Kaksi b:tä on Kreikan luottoluokitus. 

Ei tietenkään ollut sattuma, että Standard & Poor´s (kaksi A:ta ja yksi iso P) julkisti Suomen uuden luottoluokituksen viime perjantaina, Aleksis Kiven päivänä.

Aaa tuuti lullaa.

Kivi nimittäin paljastaa romaanissaan Seitsemän veljestä, että ”Juhani ja Timo tunsivat tuskin enemmän kuin A:n”.

Jussilla ja Timolla luottoluokittaja viittaa tietenkin Suomen seuraavan hallituksen pääministeriin ja valtiovelkainministeriin, Juha Sipilään (yksi A) ja Timo Soiniin (ei yhtään A:ta).

Luottoluokittajat voivat olla väärässäkin. Ennen finanssikriisiä ne eivät erottaneet konkurssikypsiä amerikkalaisia pankkeja 1,5 voltin sauvaparistosta. 
 
Kun yksi luottoluokittaja antaa Suomelle kaksi A:ta ja kaksi muuta luottoluokittajaa antaa Suomelle kolme A:ta, niin eikö Suomella silloin ole yhteensä kahdeksan A:ta?

Ja jos Suomen jalkapallon A-maajoukkue voittaa tänään Romanian, niin eikö se ole vähintään AA-maajoukkue?

Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia.

Meidän ei pidä tuudittautua kolmeen A:han. Aaa tuuti lullaa on liian kauan pitänyt meidät unten mailla. Meillä on oltava valmiutta nukahtaa myös, kun kuulemme Aa tuuti lullaan.   

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    8. 8

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    9. 9

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    10. 10

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. 6

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    9. 9

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    6. Näytä lisää