Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Stubb lupaa jälleen hikeä ja kyyneleitä, ei enää verta

Winston Churchill on jo toisen kerran pääministeri Stubbin kielikuvien esikuva.
Pääministeri Alexander Stubb kirjoittaa Suomen taloudellisesta tilasta kolumnissaan tänään torstaina ruotsalaisessa talouslehti Dagens Industrissa.

Stubb lupaa raamatullisella vertauksella Suomelle vielä "kolmesta neljään laihaa vuotta".

Seuraavaksi hän siirtyy itselleen entuudestaan tuttuun Britannian entisen pääministerin Winston Churchillin kuvakieleen.

- Juuri nyt en voi luvata kuin hikeä ja kovaa työtä, jopa joitakin kyyneleitä, Stubb kirjoittaa.

- Mutta suomalaisella sisulla tulemme takaisin.

Stubbin viesti on lohdullisempi kuin vielä kaksi kuukautta sitten, jolloin hän kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Vantaan Heurekassa puhuessaan lupasi suomalaisille "verta, hikeä ja kyyneleitä".

Nyt ei ole verta enää luvassa ja kyyneleiden määrä on pienempi.

Kielikuva kuultiin ensimmäisen kerran 13. toukokuuta 1940, kun Neville Chamberlainin jälkeen pääministeriksi astunut Churchill piti ensimmäisen puheensa Britannian parlamentille.

Se kuului näin: "Minulla ei ole teille tarjota mitään muuta kuin verta, uurastusta, hikeä ja kyyneleitä".

Churchill ei jakanut puheitaan kolmeen pointtiin, jotka Stubbilla ovat käytössä myös Dagens Industrin kolumnissa.

Stubb toteaa, ettei odota Ruotsin entisen valtiovarainministerin Anders Borgin olevan "Curre Lindström". Borgilta pyydetty raportti Suomen taloudellisesta tilanteesta on Stubbin mukaan "vain yksi monista tärkeistä ehdotuksista".

Kolumnin alaviitteessä ruotsalaisille lukijoille selitetään Curre Lindström -vertaus. Suomalaisille se on itsestään selvä.

Kolumnin otsikko on "Vår comeback kommar ta tid" eli Suomen paluu tulee viemään aikaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näyttelijäkaunottaren rohkea halkio varasti huomion punaisella matolla – mekon alla ei näyttänyt olevan edes alushousuja

    2. 2

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    3. 3

      Ensimmäiset tähdet saapuivat Oscar-gaalaan – naispääosaehdokkaat hehkeinä punaisella matolla

    4. 4

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    5. 5

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

    8. 8

      Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

    9. 9

      Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näyttelijäkaunottaren rohkea halkio varasti huomion punaisella matolla – mekon alla ei näyttänyt olevan edes alushousuja

    2. 2

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    3. 3

      Ensimmäiset tähdet saapuivat Oscar-gaalaan – naispääosaehdokkaat hehkeinä punaisella matolla

    4. 4

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    5. 5

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    6. Näytä lisää