Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kiire katsomaan jääkiekkoa televisiosta - yli 10 000 euroa maksettavaa

Lähes 5200 euron sakot saanut ajokortiton mies yritti saada tuomioonsa lievennystä Itä-Suomen hovioikeudelta. Hän vaati myös vapautusta vastapuolen auton 5000 euron remonttilaskun maksamisesta.
Hovioikeus ei muuttanut noin 30-vuotiaan miehen Päijät-Hämeen käräjäoikeudelta saamaa tuomiota piiruakaan. Toukokuinen hölmöily liikenteessä tuli maksamaan miehelle runsaat 10000 euroa ja päälle tulevat vielä hänen oman autonsa korjauskulut.

Mies aiheutti viime toukokuussa Nastolassa valtatie 12:lla liikenneonnettomuuden. Miehen edellä ajoi kevytperävaunua vetänyt henkilöauto, jonka oli ajettava enintään 80 km/h-vauhtia tiellä, jossa on 100 km/h-rajoitus.  Kaaharin mielestä edellä mennyt auto kulki liian hitaasti ja kiihdytti ajoneuvoyhdistelmän ohitse.

Kaahari leikkasi saman tien ohitetun auton eteen, vain 2-3 metrin päähän puskurista ja teki äkkijarrutuksen. Mies muisti, ettei hänellä ollut voimassa olevaan ajokorttia ja hän oli ajokiellossa. Äkkijarrutuksella hän pyrki välttämään ylinopeuden ajamisen.

Takana tullut kuljettaja joutui yllättävään tilanteeseen ja törmäsi ajoneuvollaan ohittaneen auton puskuriin. Autossa oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa.

Kaahari ei jäänyt selvittämään törmäystä vaan jatkoi matkaansa. Mies saatiin myöhemmin kiinni.

Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa mies selitti kiirettään. Hän halusi päästä mahdollisimman nopeasti kotiin seuraamaan lätkämatsia televisiosta.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, ajokortitta-ajosta ja liikennerikkomuksesta sakkoihin. Ajokorttinsa hän saa takaisin marraskuun lopussa.

Kortin hän oli menettänyt jo aiemmin toistuvien liikennerikkomusten vuoksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

  3. 3

    Lahdenväylällä pahannäköinen onnettomuus – henkilöauto pyörähti katon kautta ympäri

  4. 4

    Poliisi kertoo Imatran järkyttävät tapahtumat: Epäilty ajoi paikalle, ampui lähietäisyydeltä

  5. 5

    Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

  6. 6

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  7. 7

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  8. 8

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  9. 9

    F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  7. 7

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  10. 10

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

  3. 3

    Lahdenväylällä pahannäköinen onnettomuus – henkilöauto pyörähti katon kautta ympäri

  4. 4

    Poliisi kertoo Imatran järkyttävät tapahtumat: Epäilty ajoi paikalle, ampui lähietäisyydeltä

  5. 5

    Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

  6. Näytä lisää