Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Illalla televisiossa: Insinööriopiskelija hyppäsi kerrostalosta kahdesti – yhä hengissä "Mielialalääkkeet veivät ilon"

Tv-tärpit
Turkulainen opiskelija Lucas Ekblad selvisi kuin ihmeen kaupalla hengissä kymmenen metrin pudotuksesta asvalttiin. Hän uskoo, että syypää hyppyyn oli vahva lääkitys.
Dok: Vapaa pudotus, Fem klo 20.00
Vuonna 2008 Lucas Ekblad joutui akuuttiin psykoosiin ja hyppäsi sairaalan neljännestä kerroksesta suoraan asvaltille. Sairaalaan hän oli alkujaan joutunut hypättyään opiskelijakylän kerrostalon toisesta kerroksesta.

Kuin ihmeen kaupalla Lucas jäi henkiin kertomaan selviytymistarinansa rohkaisuksi muille.

Ennen sairaalaan joutumistaan Lucas opiskeli diplomi-insinööriksi Åbo Akademissa ja harrasti vapaa-ajallaan laskuvarjohyppyä. Hän kärsi kuitenkin univaikeuksista ja opiskelupaineista. Mielenterveysongelmat alkoivat kasautua.

– Siinä oli monta tekijää, joista yksi oli univaje. En oikein saanut nukuttua, Lucas kertoo IS:lle.

Lucas keskusteli raskaasta olostaan äitinsä kanssa, joka taivutteli hänet hakemaan apua Ylioppilaiden terveydehoitosäätiöstä. Lucas oli vastahakoinen.

– Vastustelin psykiatrille menoa. Tuntui, että he harvoin pystyvät auttamaan. Puoli tuntia keskustelua, ja kourassa on lääkeresepti.

Lucas kertoo, että hänelle määrättiin vahvoja psyykenlääkkeitä, jotka eivät kuitenkaan helpottaneet oloa. Päinvastoin. Pää tuntui sekavalta ja raskaalta.

– Tuntui, että lääkkeet veivät kaiken ilon ja voiman pois. Olisin tehnyt mitä vain päästäkseni eroon siitä lääkkeestä, siitä pahasta fiiliksestä.

Lucas hyppäsi ulos toisen kerroksen ikkunasta Turun opiskelijakampuksella. Hän loukkaantui ja joutui sairaalaan.

– Se ei ollut minun paikkani ollenkaan. Kukaan ei puhunut äidinkieltäni, ruotsia. Tuntui, ettei kukaan muutenkaan ymmärtänyt minua.

Leikkauksen jälkeen Lucas siirrettiin toiseen sairaalaan, jossa häntä lääkittiin suonensisäisesti useilla eri lääkkeillä. Lucas arvelee, että vahva lääkecocktail sai aikaan sen, ettei sairaala-ajalta ole jäänyt juuri muistikuvia.

Kymmenen päivää myöhemmin Lucas hyppäsi toisen kerran, tällä kertaa sairaalan neljännen kerroksen ikkunan läpi. Hän ei vieläkään osaa sanoa, miksi.

– Itsemurhayrityksestä ei ollut kyse, sitä haluan korostaa. Uskon, että vahvat lääkkeet vain laittoivat pääni niin sekaisin, Lucas kertoo.

Lucas selviytyi kymmenen metrin pudotuksesta, mutta sen seurauksena hän menetti toisen jalkansa ja sai aivovamman. Kuntoutus kuitenkin edistyi hyvin, ja myös mielialan hoito saatiin vihdoin kohdalleen.

Nyt kuusi vuotta myöhemmin Lucas voi hyvin. Hän asuu omillaan ja on juuri saanut sosiaalipolitiikan kandidaatintutkinnon valmiiksi Åbo Akademista.

– Elämä on nyt hyvää.

Omat kokemukset ovat saaneet Lucasin suhtautumaan varauksellisesti psyykenlääkkeisiin.

– Ainakin pitäisi harkita hyvin, hyvin tarkoin, missä tilanteissa ja kenelle niitä määrätään.

Lucasin tarina kerrotaan myös illan dokumentissa Vapaa pudotus (Fritt fall) Fem-kanavalla.

The Kids Are All Right, Teema klo 21.00
Illan elokuva sai neljä Oscar-ehdokkuutta. Annette Bening ja Julianne Moore näyttelevät mainiosti naisparia, joiden teini-ikäiset lapset haluavat tavata biologisen isänsä. Tämä onnistuu, mutta isän (Mark Ruffalo) löydyttyä perheen ongelmat vasta alkavat.

Tartu mikkiin, TV2 klo 21.00
Karaokehenkinen musiikkishow palaa ruutuun uusin jaksoin. Avauksessa kisaavat Robin, Krista Siegfrids, Nopsajalka ja Kasmir.

Vapun valtakunta, MTV3 klo 18.30
Posse, MTV3 klo 20.05

Duudsonien Jukka Hildén nähdään tänä iltana kahdessa ohjelmassa. Vappu Pimiän kanssa hän kokkaa uunimakkaraa ja Possen porukoissa taas – no, se jää nähtäväksi, koska lähetys on suora.

Vain elämää, Nelonen klo 20.00
Hirvensalmella vietetään tänään Elastisen päivää. Luvassa on tällä kertaa enemmän naurua kuin itkua.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Lehti myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Huomasitko tylyn kommentin? X Factorin tuomari ei toivo Saara Aallon voittoa – tämän selvemmin sitä ei voi sanoa

    2. 2

      Britannian sunnuntain lehdet harmillista luettavaa Saara Aallon kannalta – X Factor-jutut keskittyvät yhteen aiheeseen

    3. 3

      Presidentti Sauli Niinistö lähetti kannustusviestin Saara Aallolle: ”Olet tehnyt upeaa työtä!”

    4. 4

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    5. 5

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    6. 6

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    7. 7

      8 merkkiä siitä, että sinun pitäisi juoda enemmän vettä

    8. 8

      Dramaattinen video: Jäihin pudonnut mies pelastettiin hyisestä joesta Janakkalassa – silminnäkijä: ”Heräsin yöllä apua-huutoihin”

    9. 9

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    10. 10

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    6. 6

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Huomasitko tylyn kommentin? X Factorin tuomari ei toivo Saara Aallon voittoa – tämän selvemmin sitä ei voi sanoa

    2. 2

      Britannian sunnuntain lehdet harmillista luettavaa Saara Aallon kannalta – X Factor-jutut keskittyvät yhteen aiheeseen

    3. 3

      Presidentti Sauli Niinistö lähetti kannustusviestin Saara Aallolle: ”Olet tehnyt upeaa työtä!”

    4. 4

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    5. 5

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    6. Näytä lisää