Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Miksi 28-vuotias kokoomuspomo surmasi 58-vuotiaan naisen? - "Paljon avoimia kysymyksiä"

Poliisi selvittää Helsingin Laajasalossa tapahtuneen surman motiivia.
Laajasalossa tapahtuneen henkirikoksen tunnustanut nuori kokoomuspomo Jukka Romppainen asuu samassa kerrostalossa kuin uhri, mutta eri portaassa. 58-vuotias nainen asui yksin.

Eilen perjantaina poliisilla ei ollut tietoa siitä, tunsivatko tekijä ja uhri toisensa entuudestaan.

- Tässä on vielä paljon avoimia kysymyksiä, tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Juha Rautaheimo totesi perjantaina.

Poliisi kertoo päässeensä miehen jäljille omilla tutkimuksillaan. Poliisi ei ole kommentoinut tekijän henkilöllisyyttä.

Poliisin mukaan tutkimuksissa selvitellään jatkossa teon motiivia ja muita tapahtumaan liittyviä yksityiskohtia, joista ei tutkinnallisista syistä kerrota vielä enempää.

Romppainen oli asunut osoitteessa viime helmikuusta lähtien. Nainen oli asunut talossa pidempään, naapurin mukaan jo useita vuosia.

Naapurusto on täysin ymmällään teon motiivista.

- Taustat ovat vielä kaikille mysteeri. Tämä on erittäin traaginen juttu, sanoo samassa pihapiirissä asuva toinen naapuri.

Romppainen tunnusti teon torstai-iltana alustavassa kuulustelussa. Maanantaina häntä esitetään vangittavaksi epäiltynä murhasta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Ferrari esitteli uuden autonsa – tältä näyttää Kimi Räikkösen kauden 2017 menopeli

  4. 4

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  5. 5

    Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

  6. 6

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  7. 7

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  8. 8

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  9. 9

    Argentiinan presidentin vaimo on häikäisevä kaunotar – edustivat Espanjan kuningatar Letizian kanssa vartaloita imartelevissa mekoissa

  10. 10

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  6. 6

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  7. 7

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  8. 8

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  9. 9

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  10. 10

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Ferrari esitteli uuden autonsa – tältä näyttää Kimi Räikkösen kauden 2017 menopeli

  4. 4

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  5. 5

    Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

  6. Näytä lisää