Eija

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Yrittäjä jahtasi autolla entistä liikekumppaniaan

Joensuu
Entiselle liikekumppanilleen tappouhkauksia auton ikkunasta ladellut pohjoiskarjalainen yrittäjä on määrätty Itä-Suomen hovioikeuden päätöksellä perusmuotoiseen lähestymiskieltoon.
Uhattu mies onnistui kuvaamaan välikohtauksen videolle.

Mies on osaomistajana yrityksessä, jossa myös uhkailija aikaisemmin toimi. Miehillä on monimutkaisia erimielisyyksiä yrityksen omistuspohjasta Uhkailija omistaa mielestään pääosan yhtiön osakkeista. Poliisi tutkii parhaillaan kuviota.

Lähestymiskieltoa hakenut mies kertoo saaneensa entiseltä liikekumppaniltaan kymmeniä häiritseviä ja uhkaavia soittoja. Miehen mukaan myös hänen perhettään uhattiin puheluissa.

Viime keväänä ex-liikekumppani sai kiilaamalla miehen pysäyttämään autonsa. Ex-liikekumppani iski väitettyjen uhkailujen lomassa nyrkillä toisen miehen auton ikkunaan.

Myöhemmin viime keväänä ex-liikekumppani ajoi autollaan miehen auton vierelle ja huusi kaksi tappouhkausta. Uhattu mies tallensi tilanteen videolle. Hänen työtoverinsa oli kyydissä ja todisti tapahtumat.

Uhatun miehen mukaan ex-liikekumppani on tehnyt kiusaa yritykselle osoitteenmuutoksilla ja yrityksen asiakkaille ja työntekijöille soittamillaan puheluilla.

Ex-liikekumppani kiisti uhkaavat puhelut. Hän myönsi iskeneensä hermostuneena nyrkillä miehen auton sivuikkunaan.

Myös videolle tallentuneeseen tilanteeseen liittyi ex-liikekumppanin mukaan pinnan palaminen. Hän olisi halunnut keskustella asioista.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus määräsi ex-liikekumppanin ensi toukokuun lopulle ulottuvaan laajennettuun lähestymiskieltoon, joka kielsi oleskelun suojattavan henkilön Joensuun kodin ja Kaakkois-Suomessa  sijaitsevan vakituisen asunnon läheisyydessä.

Ex-liikekumppani valitti ratkaisusta Itä-Suomen hovioikeuteen, joka on muuttanut laajennetun lähestymiskiellon perusmuotoiseksi lähestymiskielloksi.

Ex-liikekumppani ei saa tavata suojattua miestä, eikä ottaa yhteyttä häneen. Myös tarkkailu ja seuraaminen on kiellettyä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Pakettiauto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  4. 4

    MM-pronssille upeasti venynyt Kaisa Mäkäräinen nieleskeli onnen kyyneleitä – ”On iso asia”

  5. 5

    Meksikon ”Helvetistä” löydetyt kristallit kätkivät sisälleen 60 000 vuotta vanhaa elämää

  6. 6

    Suuroperaatio Mosulin valtaamiseksi alkoi – tutkijalta synkkä ennuste Euroopalle

  7. 7

    Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

  8. 8

    Sports Illustratedin historian uhkein malli poseeraa pelkässä vartalomaalissa: ”En ole koskaan tuntenut itseäni näin seksikkääksi”

  9. 9

    Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

  10. 10

    Näin käyttäydyt Espanjassa kuin aito espanjalainen – ruokaa ei todellakaan sovi syödä milloin huvittaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  2. 2

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  3. 3

    Tapon yritys Nokialla: 17-vuotias tyttö löytyi elottomana sängyn alta

  4. 4

    5 pientä ihovaivaa, jotka voivat kertoa vakavammasta ongelmasta

  5. 5

    Mikä muutos! Miss Suomi Shirly Karvinen vaalensi tukkansa – edusti gaalassa tyrmäävänä pikkuruisessa mekossa

  6. 6

    Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

  7. 7

    17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

  8. 8

    Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

  9. 9

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  10. 10

    Perheenäiti ja -isä kertovat: Tämän takia petän puolisoani

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  4. 4

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  7. 7

    Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Pakettiauto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  4. 4

    MM-pronssille upeasti venynyt Kaisa Mäkäräinen nieleskeli onnen kyyneleitä – ”On iso asia”

  5. 5

    Meksikon ”Helvetistä” löydetyt kristallit kätkivät sisälleen 60 000 vuotta vanhaa elämää

  6. Näytä lisää