Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lipponen vaatii johtajuutta hallitukseen – ”Vielä on aikaa!”

Ex-pääministeri, ex-puhemies Paavo Lipponen (sd) ottaa IS:n haastattelussa kantaa päivänpolitiikkaan. Hän toivoo pääministeriltä "isännän otteita" ja puolueilta vaalikamppailun lopettamista.
Ex-pääministeri ei ole heittänyt kirvestä kaivoon Alexander Stubbin (kok) hallituksen suhteen.

- Rakenteelliset uudistukset ovat aina vaikeita. Mitä suuremmat uudistukset, sitä enemmän tarvitaan korkean tason ohjausta. Pitää olla manuaalinen ohjaus. Muuten ei tule yhtään mitään, jos asiat jäävät pyörimään selvitysporukoissa ja loputtomissa ministeriryhmien jahnauksissa.

- Ei sellaisesta tule mitään, jos pääministeri ei johda niin, että koko ajan seuraa ja varmistaa, että mennään eteenpäin. Mitä suurempi uudistus, sitä suuremmalla syyllä vastuuta ei voi delegoida mihinkään.

- Isot ja pienet asiat pitäisi erottaa. Ei ole vielä nähty, mihin tällä vaalikaudella pystytään. Vielä on aikaa!

Yhteistyötä poliittisen pelin sijaan

Lipposen mukaan kaikkien hallituspuolueiden pitäisi keskittyä yhteistyön edistämiseen, ei poliittiseen pelailuun. Lipposen ykköshallituksessa puolueet sitoutuivat hallituksen päätöksiin ja irtiottoja ei juuri ollut.

- Mitä enemmän puolueita on hallituksessa, silloin pitäisi ajatella, että ei joka asiaa pyöritetä moneen kertaan. Kaikkien hallituspuolueiden pitäisi tajuta tällainen perusasia. Pitää tukea sitä, että hallitusta voidaan johtaa, eikä koko ajan haastaa ja kaivaa. Se on huonoa poliittista kulttuuria.

- Pääministerillä ja valtiovarainministerillä on isoin taakka myös siinä, että pitää saada ratkaisuja aikaan. Se, mitä nyt kaivataan, on näköala ja näyttö siitä, että yhteistyö toimii ja tulee tuloksia isoissa asioissa, Lipponen opastaa.

Lipponen on tällä viikolla julkaissut muistelmiensa kakkososan Murrosten aika (WSOY), jossa hän muistelee vuosiaan 1979-1995.

Lipposen haastattelu kokonaisuudessaan on viikonvaihteen Ilta-Sanomissa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  2. 2

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  3. 3

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  4. 4

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  5. 5

    Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

  6. 6

    Rintasyöpä voi oireilla muutenkin kuin pattina – sitruunakuva auttaa tunnistamaan, milloin pitää olla huolissaan

  7. 7

    Suora lähetys juuri nyt: Britannian pääministerin odotetaan paljastavan kovan Brexit-linjan

  8. 8

    Aiemmin sensuroidut Muumi-jaksot esitetään ensimmäistä kertaa Suomessa – luvassa kiroilua, demoneita ja väkivaltaa

  9. 9

    Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

  10. 10

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  2. 2

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  3. 3

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  4. 4

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  5. 5

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  6. 6

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  7. 7

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  8. 8

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  9. 9

    Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

  10. 10

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  9. 9

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  10. 10

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  2. 2

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  3. 3

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  4. 4

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  5. 5

    Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

  6. Näytä lisää