Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi kohtasi asunnon ovella uskomattoman näyn Porin keskustassa - johti ammusten etsintään

Porissa on käynnissä huomiota herättänyt poliisin tehtävä, jossa erikoiskoulutetut poliisit tyhjentävät Väinönkadulla sijaitsevaa yksityisasuntoa.
Lounais-Suomen poliisin mukaan asunnosta etsitään patruunoita, ruutia ja mahdollisesti myös puolustusvoimien ammuksia. Poliisin mukaan asunnossa asuu iäkäs mies, joka on säilyttänyt jo vuosia kaiken keräämänsä tavaran.

Poliisin mukaan tavaraa on asunnossa niin paljon, että tehtävä vie siksi runsaasti aikaa.

- Mies on ollut aikanaan asekeräilijä ja kaikki vuosien aikana kertyneet, muun muassa harrastukseen liittyvät, tavarat on säilötty kotiin, Lounais-Suomen poliisi kertoo.

Poliisi ei tarkkaan tiedä, miten patruunat ja ammukset ovat asuntoon aikanaan päätyneet.

- Ne voivat olla esimerkiksi sodan aikaisia ilmatorjunta-aseen patruunoita. Tarkkaan emme vielä ole voineet asiaa selvittää, koska asunnossa on niin paljon tavaraa.

Poliisin mukaan tapauksesta ei aiheudu ulkopuolisille vaaraa.

Ovella tuli vastaan yllätys

Poliisi kertoo asunnon sisällön tulleen ilmi, kun viranomaiset halusivat selvittää, onko miehen aseenkantoluvat iän puolesta peruutettava.

- Ovella viranomaiset sitten huomasivat, etteivät voi asiaa tavaramäärän vuoksi selvittää.

Poliisin mukaan asunnon sisältöä on selvitetty perjantaista alkaen.

- Siinä otetaan pieni tavaramäärä kerrallaan pois, että asuntoon päästään peremmälle.

Poliisi kertoo, ettei ampumatarvikkeita odoteta löytyvän laatikkokaupalla, mutta melko runsaasti kuitenkin.

- Mitä nyt metsästystä ja ammuntaa harrastaneella voi olla vanhaa patruunaa. Niitä voi löytyä jokunen sata, poliisi sanoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  2. 2

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  3. 3

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  4. 4

    Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

  5. 5

    Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

  6. 6

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  7. 7

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  8. 8

    Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

  9. 9

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  10. 10

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  3. 3

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  4. 4

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  5. 5

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  7. 7

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  8. 8

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  9. 9

    Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

  10. 10

    Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  7. 7

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  2. 2

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  3. 3

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  4. 4

    Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

  5. 5

    Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

  6. Näytä lisää