Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kuntapomo uhkasi tappaa poliisin: "Ei tällaisissa tehtävissä voi noin toimia"

RIKOS
Päihtynyt kaupunginhallituksen puheenjohtaja menetti malttinsa aseiden takavarikoinnin vuoksi.
Viitasaaren kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jussi Kananen on saanut 1 500 euron sakot ampuma-aserikkomuksesta, virkamiehen vastustamisesta ja laittomasta uhkauksesta. Keskustalainen Kananen uhkasi tappaa hänet kiinniottaneen poliisin.

Rikos tapahtui kesäkuisena viikonloppuna. Kanasella, 42, oli ollut perjantai-iltana perheriita puolisonsa kanssa, minkä jälkeen itsetuhoisesti puhunut Kananen poistui kotoaan yöksi.

Kun Kananen seuraavana päivänä saapui kotiin Viitasaaren sivukylälle, paikalle ilmestyi poliisi. Kotikäynnin yhteydessä poliisi takavarikoi asunnosta Kanasen omistamat laillisen kiväärin ja haulikon lukitsemattomasta vaatekaapista.

Vahvasti päihtynyt Kananen menetti malttinsa, minkä seurauksena poliisi päätti viedä kuntapomon Saarijärven poliisiasemalle rauhoittumaan. Poliisiasemalla Kananen uhkasi ampua itsensä ja toisen kiinniottajansa, vanhemman konstaapelin, jos hän joutuu jäämään putkaan.

Kananen toisti uhkauksensa myöhemmin poliisiaseman vankilan ulkoilutilassa. Ensimmäisen uhkauksen Kananen myönsi esitutkinnassa, toista ei. Poliisi piti miehen putkassa yhden yön.

Aikoo luopua puheenjohtajuudesta

Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi maa- ja metsätalousyrittäjänä työskentelevän Kanasen 75 päiväsakkoon. Lisäksi hän joutuu korvaamaan valtiolle 152 euroa todistelukustannuksia.

- Tämä oli valitettava yksittäistapaus. Uhkaus oli kysymykseksi tarkoitettu lause, sellainen tyhmä heitto, niin tyhmä kuin olla voi, Kananen myöntää IS:lle.

- Olen sopinut asiasta poliisimiehen kanssa ja halanneet päälle.

Kananen aikoo luopua puheenjohtajuudestaan, kun kaksi vuotta tulee täyteen vuodenvaihteessa. Hän kertoo vetävänsä johtopäätökset mielellään itse.

- Tarkoitus olikin, että pesti olisi kaksivuotinen. Saamani tuomio helpottaa ajatusta. Ei tällaisissa tehtävissä voi noin toimia.

Kanasen historiasta löytyy muun muassa useita rattijuopumuksia.

- Ne ovat yli 20 vuoden takaa, kun olin nuori jamppa. Nyt olen toiminut luottamustehtävissä yli kymmenen vuotta enkä ole saanut kuin pari ylinopeussakkoa.

Kanasen mukaan kiihtymyksen syynä oli metsästysaseiden pois ottaminen.

- Se oli minulle kova juttu. Maalla on tapana pitää aseita hirvensarvissa ja muualla.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Keskisuomalainen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  2. 2

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  3. 3

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  4. 4

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  5. 5

    Valkoinen talo eväsi useilta tiedotusvälineiltä pääsyn tiedotustilaisuuteen

  6. 6

    Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

  7. 7

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  8. 8

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  9. 9

    Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

  10. 10

    Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  5. 5

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  6. 6

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  7. 7

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  8. 8

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  9. 9

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  10. 10

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  2. 2

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  3. 3

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  4. 4

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  5. 5

    Valkoinen talo eväsi useilta tiedotusvälineiltä pääsyn tiedotustilaisuuteen

  6. Näytä lisää