Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Metro: Poliisi kehotti helsinkiläislapsia piilottamaan rauhanlipun

Metro-lehti kertoo verkkosivuillaan erikoisesta tapauksesta, joka sattui syyskuun lopulla Helsingissä.
Tuolloin järjestettiin Eläintarhan ja Länsi-Pasilan ala-asteen koulujen välillä jalkapallo-ottelu, jonka teemana oli rauha. Yhtenä ottelun tukijana oli Suomen rauhanpuolustajat, ja teeman mukaisesti osalle oppilaista lahjoitettiin ottelun päätteeksi monivärinen rauhanlippu, jonka keskellä lukee italiankielinen teksti "pace", eli rauha.

Kun Länsi-Pasilan ala-asteen kolmas- ja neljäsluokkalaiset olivat palaamassa koululleen rauhanlippua kantaen, heidät pysäytti moottoripyöräpoliisi. Oppilaiden mukana ollut koulun apulaisjohtaja Laura Leogrande kertoi poliisille jalkapallo-ottelusta, kun tämä kysyi, millä asialla porukka oli liikkeellä.

Metro-lehden mukaan poliisi kehotti opettajaa laittamaan rauhanlipun pois näkyviltä. Pyyntöään hän perusteli turvallisuudella. Hänen mukaansa niissä mielenosoituksissa, joissa sateenkaarenvärisiä lippuja on käytetty, on käytetty myös pippurisumutetta.

- Hän lisäsi vielä, että täällä liikkuu kaikenlaisia ihmisiä, jotka saattavat provosoitua tästä, Leogrande kertoo lehdelle.

Leogrande noudatti ystävällisesti esiintyneen poliisin pyyntöä, vaikka myöntääkin, että se hieman harmitti. Lapset kun olivat olleet lipun vuoksi niin iloisia.

Sateenkaarenvärinen pace-lippu on alun perin lähtöisin Italiasta. Filosofi, runoilija ja aktivisti Aldo Capitini ompelutti ensimmäisen version lipusta vuonna 1961 järjestämälleen rauhanmarssille.

Maailmalle lippu levisi toden teolla sen jälkeen, kun italialaiset olivat ripustaneet sen kopioita näyttävästi parvekkeilleen vuonna 2002 Irakin sotaa vastaan protestoidakseen. Corriere della Sera -lehden mukaan lipusta tuli pian Italiassa suositumpi kuin maan varsinaisesta lipusta.

Sittemmin lipusta on tullut rauhanjärjestöjen vakiovaruste kaikkialla maailmassa. Siitä on tehty myös useita erivärisiä ja  -kielisiä versioita.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  2. 2

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  3. 3

    Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

  4. 4

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  5. 5

    Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

  6. 6

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  7. 7

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  8. 8

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  9. 9

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  10. 10

    Synttärionnea! Leonore täyttää 3 vuotta – katso suloiset kuvat ilmeikkäästä prinsessasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  5. 5

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  6. 6

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  7. 7

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  8. 8

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  9. 9

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  10. 10

    Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  2. 2

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  3. 3

    Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

  4. 4

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  5. 5

    Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

  6. Näytä lisää