Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tavikset paljastivat Seppälän ehkä isoimman ongelman

Torstaina yt-neuvotteluiden alkamisesta kertoneen Seppälän toimintoja aiotaan karsia rankalla kädellä.
Stockmann-konserniin kuuluvan Seppälän arvioidaan tekevän tänä vuonna 25 miljoonan euron liiketappion. Stockmannin mukaan pyrkimykset parantaa vaateliikeketjun kannattavuutta eivät ole onnistuneet, joten nyt on ryhdyttävä säästötoimiin.

Käytännössä tämä tarkoittaa yt-neuvotteluita, joiden seurauksena on enimmillään 380 henkilön irtisanominen. Toimintoja aiotaan nyt karsia Suomessa ja Virossa. Muualta Baltiasta ja Venäjältä Seppälä vetäytyy kokonaan.

Seppälän yksi iso ongelma, kovien kansainvälisten ketjujen Suomeen tulo, paljastuu ihan tavallisten helsinkiläisten kommenteista, kun IS kysyi mihin he ovat vaihtaneet Seppälän ja mikä sai heidät hylkäämään vaateketjun.

- Vaihtoehtoja on monta, en osaa sanoa. On niin monta, mistä olen ostanut nykyään, Helsingin Forumissa keskiviikkona asioinut Riitta Syren sanoi IS:lle.

- Seppälä on aikansa elänyt, niin kuin moni muukin kauppa, uusia tulee koko ajan, Syren lisäsi.

Nuoremmat ovat samalla linjalla: ulkomailta tulleet kilpailijat houkuttavat enemmän. Mainintoja saa etenkin 1997 Suomeen rantautunut H&M.

- H&M:ssä tulee pyörittyä enemmänkin ja sitten Jack & Jonesissa ja JC:ssä ja mitä näitä on, Lauri Korkeamäki sanoi lisäten, että kokee Seppälän enemmän naisille suunnatuksi.

- Lähinnä H&M:ään, ehkä siellä on enemmän oman näköisiä vaatteita, sellaisia vähän niin kuin boheemeja, mutta kuitenkin moderneja ja halpoja, Pinja Landén sanoi.

Muha Suleiman puolestaan sanoo käyvänsä välillä Seppälässäkin, mutta ei pidä sen tarjontatasoa yhtä hyvänä kuin ruotsalaisessa H&M:ssä tai espanjalaisessa Zarassa.

Osa haastatelluista ei hylännyt Seppälää, koska eivät ole sitä koskaan oikein löytäneetkään. Katso videolta kaikki haastattelut.

Onko sinulla Seppälään liittyviä muistoja tai kokemuksia? Kerro niistä alla olevassa kommenttikentässä.

Ota kantaa

Oletko ostanut Seppälästä mitään viimeisen vuoden aikana?

Kyllä 33% En 67%
Ääniä yhteensä 40769

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    5. 5

      Raju huoneistopalo Helsingissä: ”Keittiö tuhoutui aivan täysin”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    8. 8

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    9. 9

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    10. 10

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    5. 5

      Raju huoneistopalo Helsingissä: ”Keittiö tuhoutui aivan täysin”

    6. Näytä lisää