Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Salon murhaepäily: Hoivayrityksellä muutamia asiakkaita myös kaupungilta

Murhasta epäillyn sairaanhoitajamiehen ja hänen puolisonsa hoivapalveluyritys on toiminut vuonna 2013 Salon kaupungin palvelusetelitoimijana.
Asian vahvisti Ilta-Sanomille Salon kaupungin vanhuspalveluiden päällikkö Hannele Lyytinen.

-  Vuonna 2014 yritys ei enää ole toimijoiden joukossa ollut, joten nykyisin Salon kaupungilla ei ole mitään tekemistä yrityksen kanssa.

54-vuotias miessairaanhoitaja ja hänen 42-vuotias lähihoitajavaimonsa olivat ainoita työntekijöitä Kattariina Oy -nimisessä hoivayrityksessä, joka tarjosi vanhuksille kotihoitoa, saattohoitoa ja siivouspalvelua.

Lyytisen mukaan palvelusetelitoimijaksi pääsevät yritykset, jotka täyttävät lakisääteiset kriteerit ja jotka hyväksytään sosiaalilautakunnassa toimijaksi.

Kunta listaa palvelusetelitoimijat kotisivuilleen, ja kunnalta palvelusetelin saanut asiakas voi sieltä valita haluamansa yrityksen.

Lyytisen mukaan kyseisellä yrityksellä on ollut kunnan palveluseteliasiakkaita vuonna 2013 vain muutamia.

-  Varmaan sen vuoksi he eivät ole enää hakeneet tänä vuonna toimijoiksi.

Hoivapalveluyritykset voivat ottaa palveluseteliasiakkaiden lisäksi vapaasti myös muita asiakkaita.

Lyytinen itse kuuli tapauksesta vasta poliisin siitä tiedottaessa keskiviikko iltapäivänä.

-  Tämä on vielä niin tuore tapaus, että en voi kuvailla kunnan tunnelmia, mutta henkilökohtaisesti en voi sitä ymmärtää. Ei voi toisen elämää tuolla tavalla päättää, se on täysin uskomatonta ja pöyristyttävää, hän huokaisee.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  2. 2

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  3. 3

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  4. 4

    Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

  5. 5

    Tutkimus paljastaa raa’an totuuden: Näin venäläisagentit toteuttivat vuosia jatkuneen dopinghuijauksen

  6. 6

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  7. 7

    Kirjaston kirja palautettiin 120 vuotta myöhässä – näin suuri jättisakko lainaajalle olisi kertynyt

  8. 8

    IS saattoi Saara Aallon perheen Lontoon-koneeseen: ”Luulimme että kaikki loppuu ensimmäiseen livelähetykseen”

  9. 9

    Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

  10. 10

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  6. 6

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  7. 7

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  8. 8

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  9. 9

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  10. 10

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  2. 2

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  3. 3

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  4. 4

    Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

  5. 5

    Tutkimus paljastaa raa’an totuuden: Näin venäläisagentit toteuttivat vuosia jatkuneen dopinghuijauksen

  6. Näytä lisää