Pauli, Paavo, Paulus

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Puukotuksesta epäilty 16-vuotias valitsi uhrinsa ilmeisesti sattumalta

16-vuotias poika on kuulustelussa myöntänyt lyöneensä 60-vuotiasta miestä puukolla.
Puukotus tapahtui maanantaina keskellä päivää Vaasan ydinkeskustassa. Puukottaja löi ruokatunnillaan ollutta uhria yhtäkkiä kaulaan.

Keskiviikkona poliisi tiedotti, että 60-vuotias uhri on kuollut vammoihinsa.

Rikoskomisario Eero Välimäki Pohjanmaan poliisilaitokselta kertoo, että 16-vuotias on myöntänyt kuulustelussa puukottaneensa.

- Hän myöntää olleensa paikalla ja lyöneensä teräaseella. Kiinniotossa hänellä oli verinen puukko mukanaan, Välimäki kertoo.

Hän ei vielä kommentoi teon motiivia.

- Taustat täytyy vielä kokonaan selvittää, jotta pystymme esittämään oikeita kysymyksiä. Tässä vaiheessa motiivista ei voi sanoa mitään.

Tunsivatko puukottaja ja uhri toisensa?

- Tällaisesta meillä ei ole tietoa. Tässä vaiheessa näyttää siltä, että he eivät tunteneet toisiaan. Ainakin vielä näyttää siltä, että uhri on valittu sattumanvaraisesti.

Epäilty ei ilmeisesti ollut tekohetkellä päihtynyt.

- Hän on mennyt työmaalleen, ja työvuoro olisi alkanut pian. Hänen habituksensa on ollut sillä tavalla ok, että näyttää siltä, ettei päihteitä olisi ollut, Välimäki kertoo.

Poliisi tutkii tekoa tappona.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

  2. 2

    Timo T.A. Mikkonen on kuollut

  3. 3

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  4. 4

    Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

  5. 5

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  6. 6

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  7. 7

    Donald Trump jätti jo tavaramerkkihakemuksen vuoden 2020 kampanjasloganista

  8. 8

    HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

  9. 9

    Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

  10. 10

    Trumpilta odotetaan määräyksiä maahanmuutosta – koskevat tietyistä maista tulevia pakolaisia ja viisuminhaltijoita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  5. 5

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  6. 6

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  7. 7

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  8. 8

    Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

  9. 9

    Timo T.A. Mikkonen on kuollut

  10. 10

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  5. 5

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  6. 6

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  7. 7

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

  2. 2

    Timo T.A. Mikkonen on kuollut

  3. 3

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  4. 4

    Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

  5. 5

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  6. Näytä lisää