Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kommentti: "Keskusta kerää irtopisteet tekemättä mitään"

Keskusta on onnistunut imagonsa muuttamisessa, vaikka sen politiikassa on tuskin muutoksia tapahtunut, kirjoittaa Ilta-Sanomien politiikan toimittaja Mika Leht o.
Kun on oikeassa paikassa oikeaan aikaan, voi käydä hyvin.

Keskusta oli rypenyt koko 1980-luvun, mutta epäsuosittu Harri Holkerin sinipunahallitus ja silakat nostivat keskustan oppositiosta ykköspuolueeksi 1991.

Esko Ahon porvarihallitus oli lama-aikana taas niin paljon haukuttu, että oppositiossa olleen Sdp:nkannatus oli parhaimmillaan yli 30 prosenttia.   

Aika lailla samalla kaavalla keskusta on nyt onnistunut lihottamaan suosiotaan. Hallitusta on haukuttu urakalla jo pitkään, ja keskusta kerää oppositiossa irtopisteet tekemättä juuri mitään.

Keskustan imagon muutos on ollut hurja. Koska joku on viimeksi kuullut, että "kepu pettää aina"? Keskusta on tehnyt ison työn julkikuvansa kiillottamiseksi.

Puheenjohtaja Juha Sipilän (kesk) aikana puolueen julkikuva on muuttunut, vaikka puolueen politiikkaa tuntuu ohjaavan samat voimat kuin ennenkin. Sipilästä on julkisuudessa vain myönteistä tarinaa ja ihmiset pitävät Sipilää mainiona seuraavana pääministerinä, vaikka hänen näyttönsä pääministerin pääalueilla - EU, talouspolitiikka ja ulkopolitiikka - ovat perin ohuet.

Päivänpolitiikassa Sipilä on pääosin hiljaa ja keskustan äänenä ovat talouspolitiikassa Mauri Pekkarinen, ulkopolitiikassa Seppo Kääriäinen ja yleisinä räksyttäjinä Kimmo Tiilikainen ja Sirkka-Liisa Anttila, ja muun muassa Paavo Väyrynen ja Kauko Juhantalo kyttäävät paluuta.

Politiikka on siltä miltä se näyttää, ja keskustan politiikka näyttää kansan silmissä Sipilältä. Riitelevät hallituspuolueet näyttävät paljon huonommalta.

Eduskuntavaalit on vajaan puolen vuoden päästä. Keskusta voi nyt vähän tuulettaa, koska sen etumatka kokoomukseen on peräti kuusi prosenttiyksikköä. Vaalivoittoa keskustalle ei voi vielä julistaa, mutta vahvoilla puolue on. Ennustaa voisi, että keskustan ja kokoomuksen kannatuksen ero on tästä supistumaan päin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  2. 2

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  3. 3

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  4. 4

    Luksushotelli syttyi tuleen Kiinassa – useiden pelätään kuolleen

  5. 5

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  8. 8

    Poliisi varoittaa petollisesta vaarasta järvien jäillä

  9. 9

    Baariin astellut mies ampui intialaisinsinöörin – Uhrin isä: ”Älkää lähettäkö lapsianne Yhdysvaltoihin”

  10. 10

    Espanjalainen huippuvalmentaja oli kuolla juoksulenkillä Suomessa – ”Sydämeni oli 20 minuuttia pysähdyksissä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  3. 3

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  4. 4

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  5. 5

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  6. 6

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  7. 7

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  8. 8

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  9. 9

    Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

  10. 10

    Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  2. 2

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  3. 3

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  4. 4

    Luksushotelli syttyi tuleen Kiinassa – useiden pelätään kuolleen

  5. 5

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  6. Näytä lisää