Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Säännöt muuttuivat: Tuntematon sotilas voidaan taas esittää iltapäivällä

Evakkoon joutunut klassikkoelokuva nähdään tulevana itsenäisyyspäivänä jälleen iltapäivällä.
Itsenäisyyspäivä ja Edvin Laineen ohjaama Tuntematon sotilas televisiossa. Yhdistelmä, johon itsenäisyyttä juhliva kansa on tottunut.

Kaksi vuotta sitten traditio lopahti, kun Yleisradio päätti siirtää elokuvan esitysajan myöhäisiltaan. Tuolloin uutisoitiin, että muutoksen taustalla olisi ollut Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus Mekun vaatimus, jonka mukaan valvova viranomainen ei hyväksynyt sallittu yli 12-vuotiaille -merkinnällä varustetun Tuntemattoman esitystä ennen kello seitsemäätoista.

Viime itsenäisyyspäivänä Tuntematon sotilas -elokuva esitettiin vasta itsenäisyyspäivän vastaanoton jälkeen kello 22.30.

Sopimus muuttui tänä vuonna

Mekun (nykyisin Kansallinen audiovisuaalinen instituutti) apulaisjohtaja Leo Pekkala muistuttaa mieliin, että Meku ei aikoinaan vaatinut Tuntemattoman siirtämistä myöhäisiltaan.

- Tv-yhtiöt ovat sopineet keskenään, että lapsille sopimattomat ohjelmat tulisi aina lähettää sellaiseen aikaan, jolloin lapset eivät katso normaalisti televisiota. Yle teki kaksi vuotta sitten itse sellaisen päätöksen, joka kuuluukin tehdä, Pekkala sanoo.

Tv-yhtiöt ovat itse sopineet vedenjakajakellonajoista, ja ne tarkastavat ne itse vuosittain. Pekkala kertoo, että vuoden 2014 alussa tv-yhtiöt tekivät uuden sopimuksen, jonka mukaan 7- ja 12-vuotiaille sallittuja elokuvia voidaan esittää ennen iltayhdeksää.

- Tuntemattoman ikäraja on nykyisin sallittu yli 12-vuotiaille, joten elokuvaa voidaan esittää rajoituksetta. Tv-yhtiöt ovat itse sitoutuneet siihen, että ne ottavat huomioon eri-ikäisten lasten katselutottumukset ja lastensuojelun näkökulman, Pekkala kertoo.

"Emme painostaneet Yleisradiota"

Kysyttäessä Pekkala palaa vielä kerran kahden vuoden takaiseen uutisointiin.

- Sanamuodot olivat silloin monenlaisia. Käytännössä asia meni niin, että Ylestä oltiin yhteydessä Mekuun, ja yhdessä pohdimme, miten Tuntemattoman kanssa tulisi menetellä. Yle päätti silloin toimia lain ja käytäntösopimuksen mukaan. Me emme Yleisradiota painostaneet, mutta kyllä me valvomme, että ikärajoja noudatetaan katseluajoissa.

Pekkala kertoo, ettei Suomessa ole tarvinnut ryhtyä koviin toimenpiteisiin televisioyhtiöitä vastaan.

- Tietyt ohjelmat ovat rikoslain vastaisia. Silloin asia kuuluu poliisille. Sitten on kuvaohjelmalaki. Äärimmäisessä tapauksessa me voimme asettaa uhkasakon, joka on huomattava. Näin ei ole kertaakaan onneksi tarvinnut toimia.

Pekkala korostaa, että he toimivat vasta, jos sääntöjä rikotaan.

- Me puutumme asiaan vasta jälkikäteen. Ohjelman kieltäminen etukäteen olisi ennakkosensuuria, ja sellaiseen emme ryhdy.

Tuntemattoman sotilaan esitysajasta kertoi ensimmäisenä Elokuvauutiset.

Tuntematon sotilas TV1:ssä 6.12. klo 13.40.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    HS: Sipoossa julmasti pahoinpidellyn pojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: ”En anna tämän enää olla”

  3. 3

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  4. 4

    Australiassa ostoskeskukseen pudonneessa pienkoneessa olleet kuolivat

  5. 5

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  6. 6

    Poliisit kommentoivat ohjelmaa, johon Trumpin Ruotsi-puhe perustui – ”Hän editoi vastauksia”

  7. 7

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  8. 8

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  9. 9

    Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

  10. 10

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    HS: Sipoossa julmasti pahoinpidellyn pojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: ”En anna tämän enää olla”

  3. 3

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  4. 4

    Australiassa ostoskeskukseen pudonneessa pienkoneessa olleet kuolivat

  5. 5

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  6. Näytä lisää