Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Myyntitykki sortui viinaan – ulkomaanmatka katkesi potkuihin, nyt mies vaatii 90 000 euroa

Myyntitykin 23 vuotta kestänyt ura katkesi kaksi vuotta sitten potkuihin, joita hän pitää laittomina.
Potkut tulivat, kun reilun kahden viikon mittaiseksi suunniteltu kauppareissu Espanjan kautta Etelä-Amerikkaan katkesi välilaskupaikalle, jossa kaupparatsun piti olla yksi yö.

Välilasku venähti muutamaksi päiväksi, kun ensin mieheltä varastettiin salkku ja samalla meni myös kännykän laturi -  myyntitykki sortui juopottelemaan.

Etelä-Amerikan reissu jäi lopulta tekemättä, ja työpaikan henkilöstöpäällikkö kävi hakemassa kaupparatsun pois Espanjasta.

Työpaikalle päästyään mies irtisanottiin. Hän pitää potkujaan laittomina, mutta entinen työantaja on eri mieltä.

Osapuolet riitelevät Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa potkuista ja suurista korvauksista. Irtisanottu nosti kanteen entistä työnantajaansa vastaa, joka nosti vastakanteen.

Potkut saanut vaatii päijäthämäläiseltä yritykseltä lähes 90 000 euron korvauksia. Vaatimus sisältää mm. vuoden palkan perusteettomasta työsuhteen katkaisemisesta ja irtisanomisajan puolen vuoden palkan.

Entisen työnantajan näkemys on päinvastainen. Työnantaja vaatii runsaan 10 000 euron korvauksia pieleen menneestä myyntimatkasta, jonka vuoksi tärkeät asiakastapaamiset jäivät hoitamatta.

Summassa on mm. ravintolalasku, kadotetun tietokoneen arvo, taksi- ja muita matkoja. Virallisesti potkujen syyksi on kirjattu yli seitsemän päivän mittainen luvaton poissaoloa työpaikalta.

Irtisanottu mies ei ole pitkän työuransa aikana saanut varotuksia. Hän on tehnyt vuosittain 120-150 matkapäivää. Hänen mielestään varotus olisi ollut oikea rangaistus.

Juopotteluksi muuttuneen työmatkan syyksi mies sanoo stressin. Hän kiistaa kadottaneensa työantajan omaisuutta tahallaan ja käyttäneensä talon luottokorttia vääriin tarkoituksiin.

Tällä hetkellä myyntimies on työtön.

Irtisanomista on käsitelty valmisteluistunnossa Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa. Jutun pääkäsittely pidetään ensi tammikuussa elleivät osapuolet sitä ennen pääse sovintoon.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Huomasitko tylyn kommentin? X Factorin tuomari ei toivo Saara Aallon voittoa – tämän selvemmin sitä ei voi sanoa

  2. 2

    Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

  3. 3

    Nuorta naista puukotettiin hengenvaarallisesti Rovaniemellä – poliisi tutkii tapon yrityksenä

  4. 4

    X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

  5. 5

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  6. 6

    Britannian sunnuntain lehdet harmillista luettavaa Saara Aallon kannalta – X Factor-jutut keskittyvät yhteen aiheeseen

  7. 7

    Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

  8. 8

    Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

  9. 9

    Vantaalainen Tuija pelästyi näyttävää haloilmiötä: ”Luulin, että Aurinko räjähtää”

  10. 10

    Maailman pisin tunneli avattiin matkustajaliikenteelle – 11 miljardin urakka valmistui etuajassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

  5. 5

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  7. 7

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  8. 8

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  9. 9

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  10. 10

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  6. 6

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  7. 7

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  10. 10

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Huomasitko tylyn kommentin? X Factorin tuomari ei toivo Saara Aallon voittoa – tämän selvemmin sitä ei voi sanoa

  2. 2

    Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

  3. 3

    Nuorta naista puukotettiin hengenvaarallisesti Rovaniemellä – poliisi tutkii tapon yrityksenä

  4. 4

    X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

  5. 5

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  6. Näytä lisää