Oona, Netta, Aune

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Euron puhelinten jonotus kärjistyi uhkaavaksi Turussa − mies riehui puukko kädessä

Järjestyksenvalvoja ja poliisi saivat tilanteen aisoihin.
Ilta-Sanomiin otti yhteyttä pettynyt mies Paraisilta, joka oli ollut omien sanojensa mukaan jonottamassa ”ihania euron puhelimia”. Mies oli mennyt jo yhdeltä yöllä keskiviikkona jonottamaan Soneran uuden liikkeen eteen, koska liikkeestä oli luvattu jakaa aamun 20 ensimmäiselle mm. Lumia-puhelimia ja tabletteja euron hintaan.

− Olimme kokonaiset kuusi tuntia jonottamassa ja vähitellen siihen kerääntyi 20 ihmisen jono. Varttia ennen kuin ovet piti avata, bussista hyppäsi porukka ja huusi, että ”tehkää tilaa, me olemme ekat!”, mies kertoo.

Muut jonottajat olivat närkästyneitä tilanteen saamasta käänteestä, jono hajosi sekamelskaksi, ja kun järjestyksenvalvoja tuli avaamaan ovet, jono oli jo täysin hajonnut.

− Sitten järjestyksenvalvoja otti mieleisensä 20 ihmistä, jotka saivat tuotteet. Yksi bussilla tulleista ei saanut puhelinta, otti puukon esille ja alkoi riehua.

Miehen kertoman mukaan järjestyksenvalvoja sai kuitenkin taltutettua puukko kädessä riehujan ja pian paikalle tuli myös poliisi. Kaikkien kannalta oikeus ei miehen mielestä toteutunut: hänen havaintojensa mukaan lähes kukaan ensimmäisenä jonottamaan tulleista ei saanut puhelinta.

− Olin viidentenä aamuyhdeltä jonottamassa, mutta en saanut puhelinta. Itse ainakin näen, että jos kuudensadan puhelimia jaetaan eurolla, kyllä minä sen kuuden tunnin ajan mielelläni jonotan. Mutta ei se sitten mennytkään ihan niin, pettynyt paraislainen miettii.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  2. 2

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  3. 3

    Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

  4. 4

    Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

  5. 5

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  6. 6

    Mokkapalat saivat haastajan: Suolaiset kolaneliöt vetivät koko porukan hiljaiseksi

  7. 7

    Ainutlaatuiset kuvat jatkosodan legendaarisimmasta sissi-iskusta: näin Petrovski Jam tuhottiin

  8. 8

    Trump aloitti Obamacaren purkamisen

  9. 9

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  10. 10

    IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  2. 2

    IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

  3. 3

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  4. 4

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  5. 5

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  6. 6

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  7. 7

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  8. 8

    Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

  9. 9

    Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

  10. 10

    Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  2. 2

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  3. 3

    Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

  4. 4

    Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

  5. 5

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  6. Näytä lisää