Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kiurun lakiuudistukselle täystyrmäys -"Varhaiskasvatus ei ole nenän niistämistä"

Opetusministeri Krista Kiuru kertoi vievänsä tällä hallituskaudella läpi lakiuudistuksen, joka saa täydellisen tyrmäyksen opetusalan ammattihenkilöiltä.
Opetusministeri Krista Kiuru (sd) kertoi maanantaina Lännen Medialle antamassaan haastattelussa, että aikoo viedä uuden varhaiskasvatuslain läpi eduskunnassa vielä tämän vaalikauden aikana. Kiurun mukaan uusi laki toisi päiväkoteihin seuraavan vuosikymmenen aikana yli 5000 uutta työpaikkaa.

Kiurun ajama uudistus on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Varhaiskasvatustutkija Eeva-Leena Onnismaa, varhaiskasvatuksen dosentti Marjatta Kalliala ja yliopistonlehtori Leena Tahkokallio Helsingin yliopistosta lähettivät eilen julkisuuteen tiedotteen, jossa lyttäsivät Kiurun esityksen täysin.

- Lakiehdotus on kokonaisuudessaan niin hatara, että se on palautettava uudelleen huolelliseen valmisteluun. Esimerkiksi Kiurun mainostama aikuisten määrän lisääminen ei ole tulossa lakiesitykseen, vaan jää vaalien jälkeiseen aikaan, kolmikon allekirjoittamassa kirjelmässä todetaan.

Samassa rintamassa on Opetusalan ammattijärjestö. OAJ:ssa ollaan erittäin pettyneitä Kiurun suunnitelmiin.

- Tämä ei todellakaan ole mikään peruskoulu-uudistukseen verrattava mullistus, OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka ärähtää Kiurun lanseeraamalle vertaukselle.

- Nyt ollaan lisäämässä määrää, mutta ei ajatella lainkaan laatua. Me tarvitsemme varhaiskasvatukseen opettajia, joilla on pedagoginen pätevyys. Ei varhaiskasvatusta voi opettaa kuka tahansa. Siihen tarvitaan osaaminen ja koulutus.

Saman järjestön kehittämispäällikkö Nina Lahtinen ihmettelee, ettei ministeri Kiuru ole tarkasti määritellyt, mitä hän sanalla "varhaiskasvatus" tarkoittaa.

- Onko puistotoimintakin sellaista? Tai perhepäivähoito? Ei se voi olla lapsen edun mukaista, ettei näitä asioita tarkasti määritellä.

- Tarkoittaako ministeri sitä, että vain pienempi ryhmäkoko muuttaa päivähoidon varhaiskasvatukseksi? Kyllä sillä on meidän mielestä erittäin suuri merkitys, että varhaiskasvatuksesta vastaavilla on siihen pedagogiset edellytykset. Niin varmasti vanhemmatkin toivovat, Lahtinen sanoo.

Hänen mukaansa lakiuudistusta tehtäessä vanhemmilta kysyttiin mielipidettä. Yli 10000 vanhempaa vastasi ja heistä 65 prosenttia piti tärkeänä, että varhaiskasvatus tukee lapsen kasvua ja oppimista.

Jatkossa jokaiselle päiväkodissa tai perhepäivähoidossa olevalle lapselle laaditaan varhaiskasvatussuunnitelma. Kuka sen suunnittelemista sitten valvoo? Sitä ei ole Kiurun suunnitelmissa Misukan mukaan tarkasti määritelty.

- Sen voi varmaan Kiurun mielestä tehdä vaikka päiväkodin keittäjä, Misukka kärjistää.

- Se pitäisi määritellä tarkasti lakiin, ei sitä voi kuka tahansa hoitohenkilö laatia.

Lahtinen ja Misukka sanovat, että OAJ:ssa odotettiin lakivalmistelun aikana parannuksia pienryhmien hoitajien pätevyysvaatimuksiin. Niitä ei ole tulossa. Jatkossakin lapsiryhmän kolmesta hoitajasta vain yhdellä on oltava korkeakoulututkinto.

- Odotimme parannuksia, mutta tässä ollaan tilanteessa, ettei tule heikennyksiä. Melkoinen nollauudistus, Misukka lataa.

- YK edellyttää, että 50 prosentilla henkilöstöstä on korkeakoulutus, Lahtinen alleviivaa.

Nenän niistämistä?

OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka vertaa opetusministeri Krista Kiurun suunnitelmia sairaalamaailmaan.

- Sielläkin sairaanhoitajat tekevät sairaanhoitajien työt ja lääkärit lääkärien työt. Mitä siitä syntyisi, jos noita sotkettaisiin keskenään?

- Tässä uudistuksessa paistaa läpi vanhakantainen ajattelu, että lapset viedään säilöön, kun vanhemmat ovat töissä.

Misukan mielestä päiväkodeissa pitäisi kehittää lasten valmiuksia siirtyä koulumaailmaan.

- Varhaiskasvatus ei ole nenän niistämistä, Misukka painottaa.

- Varhaiskasvatus on tärkeä osa lapsen koulutuspolkua. On suuri merkitys, kuka sitä antaa, kehittämispäällikkö Nina Lahtinen lisää.

Kiurun lakiesitys

- Uudistus voimaan vuonna 2025, jos nykyinen eduskunta lain hyväksyy. Kiurun mukaan vaaditaan kymmenen vuoden siirtymäaika lastentarhanopettajien ja lastenhoitajien kouluttamiseen.

- Jatkossa kolmen työntekijän lapsiryhmissä saisi olla korkeintaan 9 lasta (alle 3-vuotiaat) ja 18 lasta (yli 3-vuotiaat).

- Kiurun mukaan lastentarhanopettajille syntyisi 1850 työpaikkaa ja lastenhoitajille 3700 työpaikkaa.

- Kouluttamisen hinta-arvio kymmeneltä vuodelta on arviolta yhteensä noin 159 miljoonaa euroa.

Lähde: Kiurun haastattelu Lännen Mediassa 24.11.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

    3. 3

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    8. 8

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Kuvat laskuvarjojääkäreiden harjoituksesta saavat ihon kananlihalle – suksivat varusteineen avantoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    5. 5

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    6. 6

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    9. 9

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    10. 10

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

    3. 3

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

    6. Näytä lisää