Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Arhinmäki: "Hyvä, että Soinin homorummutus vähenee"

Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat pysyivät tutuissa poteroissaan, kun Yle tenttasi heidän kantojaan sukupuolineutraalista avioliittolaista.
Suurimpana kysymysmerkkinä oli se, suitsiiko Alexander Stubb (kok) osin konservatiiveista koostuvaa ryhmäänsä äänestämään sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta.

Stubbilta kyseltiin jo maanantaina Twitterissä, aikooko hän vedota Antti Rinteen tavoin puolueensa kansanedustajiin, jotta nämä äänestäisivät sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta. Stubb vastasi kysymykseen lakonisesti - tulossa.

Ylen puheenjohtajatentissä Stubb ei antanut suoraa vastausta kysymykseen, eikä ainakaan luvannut suitsia ryhmäänsä julkisesti. Stubb itse sanoo kannattavansa avioliitto-oikeutta homopareille.

- On selvää, että ryhmässä keskustellaan. Aion keskustella eduskuntaryhmän kanssa, mutta jokainen äänestää tavallaan.

Muilta osin puheenvuorot tuntuivat noudattavan valmista käsikirjoitusta. Vasemmistopuolueiden, Rkp:n ja vihreiden puheenjohtajat puhuivat lain puolesta ja oppositiopuolueen puheenjohtajat ja Päivi Räsänen (kd) vastustivat.
 
Soinilla ja Arhinmäellä nokkapokkaa

Sukupuolineutraali avioliittolaki puhuttaa sekä vastustajia että kannattajia eduskunnassa ja sen ulkopuolella. Kuitenkin esimerkiksi lain vahvaksi kannattajaksi tunnustautuneen Paavo Arhinmäen (vas) puheenvuorosta kuului väsymys keskustelun tasoon, kun hän piikitteli lain äänekkäintä vastustajaa Timo Soinia (ps).

- Hyvä, että Timo Soinin homorummutus vähenee, ja voidaan keskittyä Suomen talouden asioihin, Arhinmäki sanoi viitaten Soinin kehittelemään pilkkanimeen.

Soinin lisäksi myös Juha Sipilä (kesk) ja Räsänen pysyivät kriittisissä kannoissaan. Sipilä arveli ääneen keskustalaisten äänestävän pääosin avioliittolakia vastaan.

- Varmaan suurin osa meidän ryhmästä äänestää tämän klassisen avioliiton puolesta, ja niin aion tehdä itsekin.

Sukupuolineutraali avioliittolaki olisi toteutuessaan ensimmäinen eduskunnan hyväksymä kansalaisaloite.

Kansalaisaloitelaki on ollut voimassa maaliskuusta 2012 saakka. Lainsäädäntöaloite siirtyy eduskunnan käsiteltäväksi, jos 50 000 kansalaista on allekirjoittanut aloitteen.

Myös seuraava eduskunta joutuu ottamaan kantaa sukupuolineutraaliin avioliittolakiin, jos se laki varmistuu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    9. 9

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    10. 10

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. Näytä lisää