Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Arhinmäen "Stybb" ei johtunut uusien viiksien painosta

Puheterapeutti rauhoittelee Movember-aktivisteja.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki lausui keskiviikkona Ylen Vaalien välissä -paneelissa kokoomuksen puheenjohtajan Alexander Stubbin nimen johdonmukaisesti "Stybb".
Arhinmäki yllätti myös uusilla viiksillään.

Voiko uusien viiksien paino vaikuttaa u- ja y-kirjainten ääntämiseen, puheterapeutti Heta Piirto?
- Ei voi. Puhe-elimistön lihaksistossa on sen verran voimaa, että mikäli suun alueen lihaksisto on riittävän voimakas, kyllä se kasvatettujen viiksien voiman voittaa.

Entä jos lihaksisto ei ole vielä tottunut voittamaan?
- Tietysti jos suussa on vaikka rakko tai haava, niin ihminen voi alkaa välttää erilaisia aistimuksia ja muuttaa artikulaatiota, tai jos hammas on kipeä, mutta ei voi sanoa, että viikset aiheuttaisivat sitä.
- Jos korva kuulee, että ääntämys on väärä, niin sitä voi muokata.

Mutta jos viiksihomma on uusi, pitää ensin itse hoksata?
- Jos ei itse huomaa virhettä, on vaikea muuttaa ääntämystä.

Jos kuulee nauhalta itsensä sanovan Stybb, ennallistaminen on helpompaa?
- Kyllä.

Miten yleistä on, että uu muuttuu yyksi aikuisella ihmisellä.
- Ei se ole... voidaan tietysti ajatella, että murrevariaatioissakin vokaalit tulevat ulos erilaisina eri alueilla ja ihminen voi omatahtoisesti vaihtaa vokaalivärejä ja leikkiä äänteillä, viiksillä tai ilman.

Yy lienee vaikeampi vokaali kuin uu?
- En osaa sanoa, mutta jos ajattelee, miten lapselle äänteet tulevat, niin yleensä yy tulee uun jälkeen, koska se vaatii huulien suipistamista. Yleensä etuvokaalit tulevat takavokaalien jälkeen.

Jos aikuisella uu muuttuu yyksi, siitä on helppo päästä eroon?
- Kyllä, enkä usko, että tässä on kyse mistään vakavasta asiasta. En usko, että se johtuu viiksistä, vaan henkilön omasta halusta, muutenhan Movember-kaudella olisi useampikin uu muuttunut yyksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Saara Aalto varmisti finaalikappaleensa – esittää tuomarit hurmanneen hyvin vaikean kappaleen

    6. 6

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Turkin räjähdysten uhrien lukumäärä kasvoi – Erdogan: ”Kansalaisiamme vastaan on tehty terrori-isku”

    9. 9

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    10. 10

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    10. 10

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Saara Aalto varmisti finaalikappaleensa – esittää tuomarit hurmanneen hyvin vaikean kappaleen

    6. Näytä lisää