Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kirkollisverolla voi harrastaa verokikkailua - 31.12. ratkaisee

Kirkollisvero
Kirkollisverotuksessa on seikka, joka mahdollistaa hienosti sanottuna verosuunnittelun. Veronmaksamisen kannalta ratkaisevaa on se, kuuluiko kirkkoon vuoden viimeisenä päivänä vai ei.
Kirkollisveroa ei makseta liittymisvuodelta, vaan vasta seuraavalta vuodelta. Tämä mahdollistaa käytännössä verokikkailun.

Jos eroaisin kirkosta aina vuoden viimeisenä päivänä, mutta liittyisin kirkkoon uudelleen vaikkapa vuoden ensimmäisenä päivänä, välttäisinkö kirkollisveron? Verohallinnon ylitarkastaja selvitti asiaa Ilta-Sanomille.

- Jos näin tekee, niin on se ihan mahdollista. Kirkollisveroa maksetaan vain silloin, jos on edeltävän vuoden lopussa (viimeisenä päivänä) ollut seurakunnan jäsen. Jos kirkkoon liittyy kesken vuoden, niin siltä vuodelta ei veroa tarvitse maksaa, Verohallinnon ylitarkastaja Kaj Hoffren selvittää Ilta-Sanomille.

- Jos puolestaan eroaa kirkosta kesken vuoden, mutta on kuulunut edellisen vuoden lopussa kirkkoon, joutuu kirkollisveron maksamaan kuluvalta vuodelta

Hän ei tiedä, kuinka moni käytännössä käyttää hyväkseen moista verokikkailua.

- Emme ole asiaa seuranneet. Mutta aika helposti tuolla verkossa kaikki nykyään onnistuu. Yhden päivän (vuoden viimeinen päivä) tilanne siis ratkaisee koko seuraavan vuoden kirkollisverotuksen. Kirkollisveroa maksetaan kuitenkin vuodesta toiseen suunnilleen sama määrä. Jos joku kikkailee tämän asian kanssa, on se varmaankin pieni määrä, Hoffren kertoo.

Selvä piikki eroissa

Tutkija Veli-Matti Salminen Kirkon tutkimuskeskuksesta myöntää, että vuoden viimeisinä päivinä on selvä piikki kirkosta eroamisissa. Esimerkiksi viime vuoden joulukuussa evankelis-luterilaisesta kirkosta erosi noin 16 000 jäsentä, joista 2 500 vuoden viimeisenä päivänä ja 1 600 toiseksi viimeisenä päivänä.

- Tavallisena joulukuun päivänä eroaa noin 100-200 jäsentä, Salminen sanoo.

Hänen mukaansa viime päivien eropiikki selittyy sillä, että kirkosta eroa jo pidemmän aikaa harkinneet ihmiset päättävät erota kirkosta kirkollisveromaksun välttämiseksi. Salmisen mukaan kyse ei ole niinkään verokikkailusta.

- Ne, jotka ovat pidemmän aikaa harkinneet eroa, on tämä (veronmaksu) viimeinen niitti eroamiselle, Salminen toteaa.

Viime vuonna kirkollisveroa maksettiin yhteensä 916 miljoonaa euroa, josta 885 miljoonaa euroa maksoi evankelis-luterilaisen seurakunnan jäsenet. Kirkollisveroa maksavat myös Olaus Petri seurakunnan, Suomen saksalaisen evankelis-luterilaisen seurakunnan ja ortodoksisen seurakunnan jäsenet.

13 000 erosi viikonloppuna

Kirkosta eronneiden määrä on kiihtynyt viime päivinä sen jälkeen, kun tasa-arvoinen avioliittolaki meni eduskunnassa läpi perjantaina. Eroakirkosta.fi-palvelun mukaan syynä eroamisille on ollut myös evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispan Kari Mäkisen myönteiset kommentit tasa-arvoisesta avioliittolaista.

Palvelun kautta kirkosta erosi viikonlopun aikana noin 13 000 ihmistä. Sivusto ilmoittaa virhemarginaaliksi 4-6 prosenttia. Kirkon tutkimuskeskuksen arvion mukaan eroluvut vastaavat yleensä pitkälti todellisuutta, eikä joukossa ole juurikaan huijareita, jotka yrittävät vääristellä tilastoja väärillä nimillä sekä henkilötiedoilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Video: Moottoritiellä ajanutta Artoa oli Lohjalla vastassa kolarisuma: ”Rautaa ja peltiä ihan reilusti”

    4. 4

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    7. 7

      Turun moottoritiellä kaksi suurta kolarisumaa – mukana jopa lähes 40 henkilöä

    8. 8

      Söpö, söpömpi, Estelle! Ruotsin hurmaava pikkuprinsessa täyttää huomenna 5 vuotta – Victorialla ja Danielilla tiukat rajat kasvatuksessa

    9. 9

      Nasa tiedottaa ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – seuraa suorana kello 20

    10. 10

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Video: Moottoritiellä ajanutta Artoa oli Lohjalla vastassa kolarisuma: ”Rautaa ja peltiä ihan reilusti”

    4. 4

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. Näytä lisää