Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

K-Citymarket voitti työntekijänsä oikeudessa - kassaa sai pitää osa-aikaisena 26 vuotta

Kaksi tamperelaisen K-Citymarketin kassatyöntekijää on hävinnyt oikeusjutun, jonka he nostivat työnantajaansa vastaan.
Toinen kassatyöntekijöistä on tehnyt 26 vuoden työuran. Silti hänelle tarjottiin töitä vain 31 tuntia viikossa. Työntekijän mukaan sillä ei elä.

Samaan aikaan marketiin palkattiin kymmeniä uusia työntekijöitä ja lisäksi käytettiin vuokratyövoimaa.

Kassatyöntekijöiden mukaan työnantaja rikkoi työehtosopimusta. Siitä syystä he veivät jutun oikeuteen. He vaativat noin 10 000 euron korvauksia työnantajaltaan.

Pirkanmaan käräjäoikeus totesi, että työnantajalla on oikeus toimia niin kuin marketissa oli toimittu. Työntekijät hävisivät juttunsa. Todennäköisesti käsittely jatkuu hovioikeudessa.

Käräjöinti tuli naisille kalliiksi. Kumpikin määrättiin maksamaan vastapuolen oikeudenkäyntikuluja lähes 30 000 euroa.

Citymarket vaati toiselta työntekeijältä korvauksia runsaat 29 000 euroa ja toiselta runsaat 28 000 euroa. Oikeus pienensi summia parilla tonnilla.

Naiset vaativat, että vastapuoli maksaisi omat kulunsa.

Käräjäoikeus totesi, että riitajuttu työtunneista ei ollut niin epäselvä, että naisilla olisi ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin. Siitä syystä oikeus määräsi hävinneen osapuolen maksamaan vastapuolen kulut.

Toinen hävinneistä määrättiin maksamaan 27 674 euroa ja toinen 26 562.

Käräjäoikeuden mielestä summien kohtuullistamiseen ei ollut edellytyksiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    2. 2

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    3. 3

      Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    6. 6

      Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

    7. 7

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    8. 8

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    9. 9

      16-vuotias Arttu teki hurjan tuloksen kuulantyönnössä – ikäluokan kärkinoteeraus maailmassa!

    10. 10

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    4. 4

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    5. 5

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    6. 6

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    7. 7

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    8. 8

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    9. 9

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    10. 10

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    2. 2

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    3. 3

      Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    6. Näytä lisää