Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sotaveteraaniliitto paljasti tulonsa: ”Keräyksen tuotto veteraania kohti noin 60 euroa”

Sotaveteraaniliitto vastasi jokavuotiseen kritiikkiin tälläämällä luvut pöytään.
Joka vuosi kun keräys veteraanien hyväksi alkaa, alkaa myös spekulaatio siitä, kuinka rikkaita veteraanijärjestöt todella ovat.

Sotaveteraaniliiton toiminnanjohtaja Markku Seppä vastasi tähän kysymykseen julkaisemalla tiedot liiton toiminnasta ja viime vuoden keräyksen tuotoista.

– Sotaveteraaniliitolla ei ole tarvetta salailla varojaan.

Sepän julkaiseman tiedotteen mukaan liiton taseen loppusumma 2013 lopussa oli 1,06 miljoonaa euroa. Liiton tulot olivat 1,41 miljoonaa euroa, kulut puolestaan 1,78 miljoonaa euroa.

Sepän mukaan liiton varallisuus riittäisi runsaan puolen vuoden kuluihin, mikäli tulot loppuisivat.

Liitto saa tulonsa Sotaveteraani-lehden ilmoituksista, avustusta raha-automaattiyhdistykseltä, veteraanien avustamiseen avustusta säätiöiltä, omasta myyntitoiminnasta (joulukortit, adressit ja niin edespäin), keräystuotoista ja lahjoituksista.

Liiton kuluista kolmannes käytetään avustuksiin veteraaneille ja jäsenyhdistyksille, neljännes Sotaveteraani-lehden kuluihin ja runsas neljännes käytetään hallinto- ja henkilöstökuluihin. Esimerkiksi toiminnanjohtaja Seppä, 60, itse sai toimestaan verovuonna 2013 ansiotuloja hieman alle 85 000 euroa.

Sotaveteraaniliitto on tänäkin vuonna mukana Veteraanivastuun toteuttamassa keräyksessä. Keräyksessä tavoitellaan noin 2,5 miljoonaa euroa.

– Viime vuonna keräyksen tuotto veteraania kohti oli noin 60 euroa. Kullakin alueella kerätyt varat käytetään sen alueen veteraanien hyväksi.

Sotaveteraaniliiton mukaan kaikki keräysvarat käytetään veteraanien, heidän puolisoidensa ja leskiensä hyväksi antamalla pienimuotoista apua, kuten maksamalla lääkekulujen omavastuuosuuksia, jalkahoitoja, pienimuotoista kuntoutusta ja järjestämällä virkistystilaisuuksia.
Päivitys kello 14.58: Korjattu jutusta keräyksen tavoitesumma.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Madonna selvitti puheitaan Valkoisen talon räjäyttämisestä: ”En kehota väkivaltaan”

    5. 5

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    8. 8

      Snookerin supertähti Ronnie O’Sullivan teki huikeaa historiaa!

    9. 9

      Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen – sai kallonmurtuman kesken ottelun

    10. 10

      Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    9. 9

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    10. 10

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Madonna selvitti puheitaan Valkoisen talon räjäyttämisestä: ”En kehota väkivaltaan”

    5. 5

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    6. Näytä lisää