Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Roskalaatikosta löytyi naisen ruumis

Paimiossa Varsinais-Suomessa löytyi sunnuntaina kuollut nainen roskasäiliöstä, kertoo poliisi.
Poliisi epäilee, että Paimiossa Varsinais-Suomessa roskasäiliöstä kuolleena löytynyt nainen joutui henkirikoksen uhriksi. Teosta epäilty on naisen entinen aviomies, joka on vangittu todennäköisin syin rikoksesta epäiltynä. Rikosta tutkitaan tässä vaiheessa tappona.

Nainen löytyi sunnuntaina. Poliisi uskoo, että nainen kuoli jo torstaina ja oli roskasäiliössä samasta päivästä asti.

Turussa Runosmäessä asunut vuonna 1976 syntynyt nainen oli ilmoitettu kadonneeksi torstaina. Omaiset epäilivät, että naisen vuonna 1973 syntynyt entinen aviopuoliso liittyi tapaukseen. Poliisi otti miehen torstaina kiinni tämän asunnosta Runosmäestä.

Naisen etsintöjen takia seudun jätehuolto keskeytettiin kahdeksi päiväksi. Poliisin mukaan mies kiistää rikosepäilyt, mutta lopulta vainaja löytyi hänen avustuksellaan.

Poliisin mukaan epäillyllä ja uhrilla on lapsia aiemmista liitoistaan mutta ei yhteisiä. He olivat eronneet kuluvan vuoden syksyllä.

Motiivina mustasukkaisuus?

Epäilty ja uhri olivat poliisille ennestään tuttuja, sillä poliisi oli vieraillut naisen asunnossa aiemmin. Rikostaustaa epäillyllä ei kuitenkaan ole.

– Kyseessä oli kotihälytystyyppisiä tapauksia, kotirauhan rikkomista ja sen sellaista. Hälytykset eivät johtaneet mihinkään. Ei väkivaltaa, mutta nainen oli kokenut väkivallan uhkaa, rikoskomisario Pekka Uotila kuvailee.

Poliisi ei vielä tiedä tekotapaa tai -paikkaa.

– Odotamme oikeuslääkärin tietoja ruumiinavauksesta, Uotila sanoo.

Motiiviksi poliisi epäilee mustasukkaisuutta.

– Heillä oli takana tuore avioero. Heidän välillään oli ollut eripuraa, jonkinlaista mustasukkaisuutta. Sen tiedämme, että alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.

Uotilan mukaan esitutkinnan edetessä rikosnimike saattaa vielä joko koventua tai lieventyä. Uusia tietoja saadaan todennäköisesti vasta ensi viikolla, kun tapauksen tutkinnanjohtaja palaa töihin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  3. 3

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  4. 4

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Junat myöhässä koko maassa tietotekniikkavian takia

  7. 7

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

  8. 8

    Olisiko tämä kuski todella ollut Mercedekseltä parempi valinta kuin Valtteri Bottas? Katso mikä moka!

  9. 9

    Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

  10. 10

    Kova kuntohiihtäjä testasi viidet karvasukset – epäilijä yllättyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  3. 3

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  4. 4

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  5. 5

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  6. 6

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  7. 7

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  8. 8

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  9. 9

    Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

  10. 10

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  3. 3

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  4. 4

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. Näytä lisää