Ilmari, Ilmo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Nokialta irtisanottu mies varasti ex-työpaikaltaan 23 taulua

Entisen matkapuhelinvalmistajan Nokian työntekijä syyllistyi rikokseen reilu pari vuotta sitten. Mies varasti työnantajaltaan 23 taulua, joita hän kertomansa mukaan luuli roskiksi.
Helsingin hovioikeus piti ennallaan Helsingin käräjäoikeuden tuomion. Mies sai 7 kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen törkeästä varkaudesta.

Tapaus sattui Helsingin Ruoholahdessa vuonna 2012. Miehellä oli takanaan 13,5 vuoden ura Nokiassa, mutta hänet oli irtisanottu. Mies pyöri irtisanomisaikansa vielä Nokian Ruoholahden tiloissa.

Mies kertoi oikeudessa, että Nokian Ruoholahden toimitiloja oltiin tyhjentämässä. Hän näki muun muassa tavaroita kärryihin pakattuina. Kärryissä oli esimerkiksi toimistotarvikkeita, joita miehen käsityksen mukaan oltiin heittämässä pois. Kärryissä oli myös toimistotarvikkeiden joukossa tauluja.

Osa tauluista oli kehyksissä. Osassa tauluista oli myös kehykset pois tai ne olivat hajalla. Mies oli nähnyt taulut kärryissä useiden päivän ajan. Hän oli kertomansa mukaan siinä käsityksessä, että tauluja oltiin heittämässä pois.

Mies vei taulut kotiin

Mies päätti kertomansa mukaan toimia, ettei tauluja heitettäisi roskiin. Hän vei Nokian 23 omistamaa taulua kotiinsa. Mies oli ajatellut, että taulujen ottamiseen pitäisi pyytää lupa. Hän ei tätä kuitenkaan nähnyt.

Mies otti taulut kärryistä, kokoushuoneen lattialta ja kahvilan seinältä. Mies arveli, että taulut olivat maksimissaan 50 euron arvoisia kappaleelta, osan vain viiden euron arvoisia. Paljastui kuitenkin, että taulut olivat yhteensä yli 10 000 euron arvoisia.

Oikeus totesi, että miehen olisi pitänyt käsittää se, että taulut ovat arvokkaita.

– (Miehen) on täytynyt käsittää, että taulut ovat arvokkaita. Ei ole myöskään yleisesti todennäköistä, että Nokian kaltainen suuryritys laittaisi kokoushuoneisiin ja ruokalaan seinille 5–50 euron arvoisia tauluja, oikeus totesi tuomiossaan.

Mies palautti taulut poliisille sen jälkeen, kun poliisi oli ottanut mieheen yhteyttä. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1967 syntyneen miehen seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä varkaudesta viime huhtikuussa. Helsingin hovioikeus päätti tänään, että käräjäoikeuden tuomio pysyi ennallaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  2. 2

    Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Kuuma F1-huhu! Maksoiko Mercedes jättimäisen siirtosumman Bottaksesta?

  5. 5

    Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

  6. 6

    4 ällöttävää asiaa, jotka voit joutua kohtaamaan, jos et vaihda lakanoitasi riittävän usein

  7. 7

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  8. 8

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  9. 9

    Janne sahasi yhdessä yössä Helsingin edustalle valtavan jääkarusellin: halkaisija 36 metriä – ”Paljoa ei tullut nukuttua”

  10. 10

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  2. 2

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  3. 3

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  4. 4

    Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

  5. 5

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  6. 6

    ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

  7. 7

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  8. 8

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  9. 9

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  10. 10

    Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teri Niitti, 43, on kuollut

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  4. 4

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  5. 5

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  6. 6

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  7. 7

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  8. 8

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  2. 2

    Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Kuuma F1-huhu! Maksoiko Mercedes jättimäisen siirtosumman Bottaksesta?

  5. 5

    Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

  6. Näytä lisää