Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

16-vuotias katuryöstäjä poliisille: ”Olin porukan päällikkö”

IS sai haltuunsa aineiston, joka liittyy Helsingin käräjäoikeudessa vireillä olevaan laajaan oikeudenkäyntiin.
Poliisin mukaan ryöstöaallon epäillyt eivät osanneet kuulusteluissa kertoa mitään järkevää selitystä väkivaltaisille rikoksilleen.

Poliisi kuulusteli 16-vuotiasta iranilaispoikaa Alppilan puiston tapahtumista syyskuussa. Tässä ote kuulustelusta:

Olit tapahtuma-aikaan selvin päin?

– Kyllä. Tupakoin, en käytä huumeita ja vain harvoin otan alkoholia eli olin selvin päin tapahtuma-aikaan. Tästä syystä minulla on hyvät ja selkeät muistikuvat tapahtumista.

Sinä olet teidän jengin pomo, onko tämä tulkinta oikea?

– En sanoisi itseäni pomoksi, mutta olen kyllä vanhin ja minulla on kyllä melkeinpä eniten vaikutusvaltaa. Välillä olen suurin porukassa, toisinaan ihan tavallinen. Toissa päivänä eli näissä perjantain tapahtumissa minä olin se porukan päällikkö.

Totteleeko jengi sinua?

– Kaverit kyllä tottelevat. En kyllä hirveästi muita käske.

Missä jengeissä sinä liikut?

– Liikun suurin piirtein Hertsikasta (Herttoniemestä) olevien kanssa, mutta nyt oli vähän tällainen erityisporukka.

Onko teidän jengillä mitään nimeä?

– Ei, mikään rikollisjengi tämä ei ole vaikka rikoksia on kyllä tullut tehtyä.

Milloin olette tehneet ensimmäisen katuryöstön?

– Joskus 2010, tällöin olin ihan skidi.

Milloin olet alkanut olemaan "ulkona"?

– Vuonna 2013 aloin liikkumaan kadulla ja jouduin tähän tilanteeseen. Tuohon asti pelasin jalkapalloa ja olin ihan kotona. Vuoden ajan olen liikkunut ja ollut väärillä teillä.

Kuinka monta ihmistä olet hakannut tämän vuoden aikana?

– Ehkä viisi tai kuusi.

Kuinka monta henkilöä on hakattu sinun käskystä?

– Pari varmaan.

Syytteessä on 12 poikaa, joista suurin osa on etnisesti ulkomaalaistaustaisia. Heitä syytetään ryöstöistä ja ryöstön yrityksistä, joita on tehty Alppilan puistossa ja muualla Helsingissä pääosin alkusyksystä.

Kihlakunnansyyttäjä Kaisa Ahla vaatii syytetyille ehdollisia vankeusrangaistuksia. Hän ei puhuisi varsinaisesta katujengistä.

– Kyseessä on löyhä kaveriporukka. Eri jutuissa on samoja tekijöitä, joista osa on kavereita keskenään, osa tuntee toisensa ja kaikki eivät välttämättä tunne toisiaan lainkaan, Ahla sanoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tässäkö Linnan kuningatar? Nooralotta Neziri saapui juhliin 82 000 euron kaulakorussa

  2. 2

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  3. 3

    Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

  4. 4

    Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

  5. 5

    Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Kättely alkoi

  6. 6

    Katso kuva Jenni Haukion elegantista silkkipuvusta – juhlavasti violetissa

  7. 7

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  8. 8

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  9. 9

    Soihtukulkue lähti liikkeelle Töölöntorilta – IS seuraa hetki hetkeltä

  10. 10

    Simon Cowell tukee Saara Aaltoa: ”Ulkomaalaisen voitto osoittaisi, että show ja yleisö ovat suvaitsevaisia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  2. 2

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  3. 3

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  4. 4

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  5. 5

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  6. 6

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  7. 7

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  8. 8

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  9. 9

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  10. 10

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tässäkö Linnan kuningatar? Nooralotta Neziri saapui juhliin 82 000 euron kaulakorussa

  2. 2

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  3. 3

    Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

  4. 4

    Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

  5. 5

    Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Kättely alkoi

  6. Näytä lisää