Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Nuoret ajoivat rinnekoneen läpi varaston isoista metalliovista - katso video

Riehuminen laskettelukeskuksessa aiheutti kymmenientuhansien eurojen vahingot, arvioi Varkaus Ski Centerin toimitusjohtaja.
Poliisi epäilee viiden nuoren aikuisen tehneen pahaa jälkeä tiistai-iltana Vattuvuoren laskettelukeskuksessa Varkaudessa.

– He ajoivat ensin autoilla mäkeä alas. Autot juuttuivat kiinni, eivätkä he saaneet niitä pois, Varkaus Ski Centerin toimitusjohtaja Mika Muurikoski kertoo Ilta-Sanomille.

Muurikosken mukaan nuoret päättivät varastaa rinnekoneen ja vetää sillä autot irti.

Lopulta he ajoivat rinnekoneen läpi varastorakennuksen ovista.

– Seinä kaatui kuin pahvi. Ovi oli raskas ja metallista tehty.

Poliisin mukaan laskettelukeskuksen toimistoon ja varastoihin murtauduttiin sisään.

– Hissikopista he saivat varastettua tavaraa. Tampparihallista lähti taas mönkijä ja moottorikelkka ja muutakin, Muurikoski kertoo.

Nuoret jatkoivat matkaa laskettelukeskuksesta kohti Varkauden keskustaa.

– He ajelivat Varkauden keskustassa moottorikelkalla ja mönkijällä ihan lännen tyyliin.

Muurikoski kertoo, että he ajelivat pitkin katuja ja pyöräteitä.

– He ajoivat vauhdilla mönkijällä läpi urheilukentän metalliverkkoaidasta, jonka portti oli kiinni kettingeillä. Portit lentelivät. Kentällä oli harjoituksia meneillään. Asiaa ihmeteltiin, ja poliisi sai aika paljon yhteydenottoja.

Poliisi otti illan ja seuraavan aamun aikana kiinni kaikki viisi epäiltyä ja pidätti heidät.

Savon Sanomien mukaan kiinniotetut olivat nuoria aikuisia, joista neljä oli miehiä ja yksi nainen. Porukka oli poliisille tuttu aiemmin tehtyjen rötösten vuoksi. Heitä epäillään ainakin varkaudesta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta ja vahingonteosta.

Laskettelukeskuksen moottorikelkka ja mönkijä menivät todennäköisesti lunastuskuntoon. Muurikoski arvioi, että tuhojen kokonaiskustannukset ovat todennäköisesti lähellä 30000 euroa.

Rinnekone on saatu toimimaan siinä määrin, että sitä voidaan käyttää. Tuhotyöt eivät vaikuta laskettelukeskuksen toimintaan, Muurikoski kertoo.

– Kyllä tämä suututtaa ihan hirveästi. Muutenkin tässä on ihan riittävästi murheita, kun talvi ei tule. Ei voi käsittää tällaista. Vaikka vakuutukset ovat kunnossa, niin kyllä tällainen käy kalliiksi, Muurikoski kertoo tuntemuksiaan tapauksesta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  2. 2

    Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

  3. 3

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  4. 4

    Moni suomalainen kasaa nurkkiinsa liikaa roinaa – näitä hamstrataan eniten

  5. 5

    Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

  6. 6

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  7. 7

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  8. 8

    Huima muutos: Povipommista kuoriutui tv-ohjelmassa upea kaunotar – irtoripset ja meikkikerros saivat kyytiä

  9. 9

    Poliisi määräsi jalkapallon Stadin derbyt arkipäiviin

  10. 10

    Nämäkin kammofarkut yrittävät tulla jo takaisin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  2. 2

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  3. 3

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  4. 4

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  5. 5

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  6. 6

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  7. 7

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  8. 8

    Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

  9. 9

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  10. 10

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  2. 2

    Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

  3. 3

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  4. 4

    Moni suomalainen kasaa nurkkiinsa liikaa roinaa – näitä hamstrataan eniten

  5. 5

    Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

  6. Näytä lisää