Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomen lennonjohto ohjasi siviilikoneita väistämään venäläiskoneita - ”Tilanne ei vaikuta hyvältä”

Lentoturvallisuus
Suomen lennonjohto ohjasi tällä viikolla siviililiikennettä kauemmaksi Itämerellä pimeänä lentäneistä venäläiskoneista, liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kertoo.
Suomen lennonjohto joutui viime keskiviikkona ohjaamaan turvallisuussyistä siviililiikennettä kauemmaksi Itämerellä pimeästi lentäneistä venäläiskoneista, liikenteen turvallisuusvirasto Trafin ilmailujohtaja Pekka Henttu kertoo Ilta-Sanomille lauantai-iltana.

– Tilanne ei vaikuta hyvältä, mutta onneksi Suomen ilmatilan ulkopuolella, tutkien kattavuusalueella sotilaspuoli pystyy hyvin täydentämään lennonjohdon tietoja tapauksissa, joissa sotilaskoneet lentävät pimeästi, Henttu sanoo IS:lle lauantai-iltana.

Suomessa siviili- ja sotilaslennonjohto toimivat yhteistyössä toistensa kanssa.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Venäläislaivueita Itämerellä

Ilmavoimat kertoi viime tiistaina, että Suomi on tehostanut ilmatilansa valvontaa, koska Venäjän lentotoiminta Suomenlahdella ja Itämeren alueella on ollut poikkeuksellisen vilkasta edellisten päivien aikana. Mukana on ollut pommikoneita, hävittäjiä ja kuljetuskoneita, jotka ovat kulkeneet manner-Venäjän ja Kaliningradin väliä.

Esimerkiksi Tupolev Tu-95 -pommikoneet lentävät transponderit suljettuina, minkä vuoksi siviilikoneet eivät voi havaita niitä tutkillaan. Sen sijaan Puolustusvoimat pystyy havaitsemaan sotilaskoneet suljetuista transpondereista eli signaalilähettimistä huolimatta.

Hentun mukaan kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön ICAO:n periaatteiden mukaisesti valtioiden velvollisuutena on huolehtia siitä, että valtion ilma-aluset, kuten sotilaskoneet, eivät aiheuta vaaraa siviililiikenteelle. Venäjä kuuluu järjestöön 190 muun maan ohella. Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA kerää parhaillaan Itämeren valtioilta tilannetietoja lentoturvallisuuden osalta. Tiedonkeruu koskee erityisesti pimeää sotilasilmailua kansainvälisessä ilmatilassa.

– Euroopan lentoturvallisuusvirasto tulee toimimaan ICAO:n kautta, koska se on kovin ilmailun vaihtoehto. Venäjälle voidaan esittää vakavia huomautuksia, Henttu sanoo.

Vaarallisia tilanteita Ruotsissa

Matkustajalentokone joutui väistämään venäläistä sotilaskonetta Ruotsin etelärannikon edustalla perjantaina, vahvisti puolustusministeri Peter Hultqvist Ruotsin radiolle tänään lauantaina.

– Tämä on vakavaa. Tämä on sopimatonta. Tämä on vaarallista, ministeri sanoi Ruotsin radiolle.

Vastaava uhkatilanne tapahtui samassa ilmatilassa maaliskuussa, kun SAS:n kone ja venäläinen tiedustelukone kävivät vain 90 metrin etäisyydellä toisistaan. Myös tuolloin sotilaskone oli sulkenut tunnistuslaitteensa.

– Vaikuttaa siltä, että toiminta on entistä röyhkeämpää, röyhkeämmän oloista Ruotsin tapahtumien valossa. Halutaan ilmeisesti nähdä, miten järjestelmät toimivat eli miten miten havainto, reagointi ja kommunikointi tapahtuvat, Pekka Henttu sanoo IS:lle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    4. 4

      Kadonneita turvapaikanhakijoita on Suomessa jo 3 800 – ”Ihmisiä alkaa ilmestyä luukuille kunnissa”

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. 6

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    7. 7

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    8. 8

      Suomi murskavoitolla mitalipeleihin – 31-vuotiaana debytoineelle maalivahdille heti nollapeli!

    9. 9

      Pornosivustolla pelätään: Tiedustelulaki vie kävijät

    10. 10

      X Factor -finalistit asettuivat mentoriaan vastaan – joutuivat selittelemään tämän typeriä möläytyksiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    4. 4

      Kadonneita turvapaikanhakijoita on Suomessa jo 3 800 – ”Ihmisiä alkaa ilmestyä luukuille kunnissa”

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. Näytä lisää