Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kolme kuoli nokkakolarissa Simossa

Kolme kuoli sunnuntaina aamupäivällä nokkakolarissa Simon Maksniemessä. Poliisi epäilee, että onnettomuuden aiheuttanut kuljettaja oli juovuksissa.
Kolarin aiheuttajaksi epäillään 19-vuotiasta miestä, joka pakeni poliisia vastaantulijoiden kaistalle.

Vastaan tulleessa autossa oli 1950-luvulla syntynyt kemiläinen pariskunta, jolla oli mukanaan 11-vuotias lapsenlapsi. Autoa ajanut isoisä kuoli heti, matkustajana ollut isoäiti menehtyi matkalla sairaalaan. Takapenkillä matkustanut poika vietiin Oulun yliopistolliseen sairaalaan.

Tapahtumat alkoivat aamupäivällä yhdentoista aikaan, kun poliisille ilmoitettiin epäillystä rattijuoposta valtatie 4:llä. Oulusta Kemiä kohti ajanut auto seilasi kaistallaan niin kovasti, että se kiinnitti muiden tiellä liikkujien huomion.

Poliisi huomasi auton Simon eteläpuolella ja kääntyi sen perään. Kuljettajana ollut nuori mies lähti poliisin mukaan tahallaan ohittamaan edellään kulkevaa autoa, vaikka suoralla tiellä oli vastaantulijoita. Seurasi nokkakolari.

Tapahtumapaikka on Maksniemen kohta Simossa valtatie 4:llä. Liikenne ohjattiin Maksniementien kautta.

Poliisiautokin oli joutua kolariin

Ohittamaan lähtenyt 19-vuotias mies oli autossa yksin. Myös miestä takaa ajanut poliisiauto oli vähällä joutua mukaan kolariin, mutta sai kaikeksi onneksi väistettyä.

– Siinä oli myös poliisilla vaarallinen tilanne, rikoskomisario Miia Lehtinen kommentoi IS:lle.

– Sanotaan, että törmäys oli hyvin lähellä.

Poliisi tutkii asiaa tappona, törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä rattijuopumuksena.

Juttua muokattu kello 15.43: Päivitetty poliisin tuoreilla tiedoilla kolmannesta uhrista ja epäillyn henkilöllisyydestä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  2. 2

    Kike Elomaa kohahdutti Linnassa – onko tässä itsenäisyyspäivän antavin kaula-aukko?

  3. 3

    Riku Rantala ja Tunna Milonoff astelivat Linnan juhliin – tyrmäävän kauniit vaimot varastivat huomion

  4. 4

    Esikoistaan odottava Jaana Pelkonen asteli Linnaan ”diskopallona” – kimalteleva paljettipuku korosti vauvavatsaa

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    612-kulkueen lähtöpaikalla joukkotappelu, anarkistit yrittivät häiritä – IS seuraa hetki hetkeltä

  7. 7

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  8. 8

    Harvinainen yhteisesiintyminen: Juha Tapio saapui Linnaan Raija-vaimonsa kanssa – hyvin tyköistuva iltapuku

  9. 9

    Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Kirkon edustajat aloittivat toisen kättelyn

  10. 10

    Upeaa pukuloistoa Linnassa – katso päivittyvä kuvagalleria vieraista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  4. 4

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  5. 5

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  6. 6

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  7. 7

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  8. 8

    612-kulkueen lähtöpaikalla joukkotappelu, anarkistit yrittivät häiritä – IS seuraa hetki hetkeltä

  9. 9

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  10. 10

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  2. 2

    Kike Elomaa kohahdutti Linnassa – onko tässä itsenäisyyspäivän antavin kaula-aukko?

  3. 3

    Riku Rantala ja Tunna Milonoff astelivat Linnan juhliin – tyrmäävän kauniit vaimot varastivat huomion

  4. 4

    Esikoistaan odottava Jaana Pelkonen asteli Linnaan ”diskopallona” – kimalteleva paljettipuku korosti vauvavatsaa

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. Näytä lisää