Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomalaistutkijat selvittivät: Tästä syystä Pandemrix-rokote laukaisi narkolepsian

Pandemrix-rokotteen tehosteaine ei tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan ollutkaan pääsyyllinen narkolepsiaan.
Lokakuussa 2009 aloitetut sikainfluenssarokotukset keskeytettiin elokuussa 2010, kun narkolepsiatapausten havaittiin lisääntyneen Pandemrix-rokotusten aloittamisen jälkeen. Myöhemmin rokotteen todettiin myötävaikuttaneen narkolepsian lisääntymiseen lapsilla ja nuorilla.

Nyt suomalaistutkijat ovat selvittäneet, minkä takia rokote laukaisi narkolepsian. Tulokset julkaistiin maanantaina PLOS ONE -tiedejulkaisussa.

Tutkijat vertasivat Pandemrix-rokotetta saman valmistajan Arepanrix-rokotteeseen, jota ei ole liitetty narkolepsiaan. Rokoteviruksen virusproteiinin havaittiin Pandemrixissa olevan kuitenkin eri muodossa kuin Arepanrixissa.

Rokote nosti riskin 13-kertaiseksi

Aiemmin narkolepsian aiheuttajana on pidetty rokotteen tehosteainetta.

– Näin mekin ajattelimme aluksi. Uudet tutkimustulokset ovat kuitenkin saaneet meidät uusille jäljille. Tehosteaine oli sama Pandemrixissa ja Arepanrixissa, mikä puhui sitä vastaan, että se ei ollut se tehosteaine. Tehosteaine on voinut olla lisätekijä, mutta ei se pääsyyllinen, Helsingin yliopiston tutkimusjohtaja Outi Vaarala sanoo.

Vaaralan mukaan sairastuneilla on ollut perimässä riski sairastua narkolepsiaan. Ilman rokotetta riski on kuitenkin ollut häviävän pieni. Rokote on nostanut riskin 13-kertaiseksi.

Valtaosa sairastuneista lapsia

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivujen mukaan Pandemrix-rokote lisäsi myös aikuisten riskiä sairastua narkolepsiaan. Valtaosa sairastuneista oli kuitenkin lapsia.

Tämä johtuu siitä, että lapsilla ja nuorilla immuunijärjestelmä on erilainen kuin vanhuksilla.

– Rokote oli hirveän vahva ja se aiheutti vahvan immuunivasteen lapsilla ja nuorilla, kun taas aikuiset ja vanhukset eivät muodostaneet niin vahvaa immuunivastetta, Vaarala kertoo.

Vaaralan mukaan jatkotutkimuksissa on tarkoitus selvittää, miten narkolepsia kehittyi rokotteen antamisen jälkeen.

Tutkijat pyrkivät myös selittämään, miksi kaikki rokotteen saaneista lapsista ja nuorista eivät sairastuneet narkolepsiaan ja mitä muita ympäristötekijöitä asiaan mahdollisesti liittyy.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    3. 3

      Kuvat: Joukkuekaverit kävivät toistensa kimppuun kesken pelin – valmentaja raivostui: ”Tämä on vitsi, tämä on häväistys”

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    6. 6

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    7. 7

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Öinen kolmoissurma järkyttää Imatralla – ”Kamala tapaus”

    10. 10

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    3. 3

      Kuvat: Joukkuekaverit kävivät toistensa kimppuun kesken pelin – valmentaja raivostui: ”Tämä on vitsi, tämä on häväistys”

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    6. Näytä lisää