Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Jouluinen auttaja pelasti 80-vuotiaan huijareilta ja kylmyydeltä - Lahden poliisin tarina liikuttaa

Lahden poliisi kertoo tiedotteessaan liikuttavan tarinan auttajasta ja huijareiden uhriksi joutuneesta vähän yli 80-vuotiaasta seniorikansalaisesta.
Vanhemman miehen auto oli sammunut maanantaina risteykseen, koska polttoaine oli loppunut. Vähän alle 60-vuotias mies meni katsomaan, mikä seniorikansalaisella on hätänä.

Kahdeksankymppinen kertoi olevansa matkalla penkomaan kauppojen takapihoja, josko sieltä löytyisi puisia kuormalavoja pulttopuuksi. Auto kuitenkin sammui risteykseen, koska polttoaine loppui.

Rahaa ei ollut polttoaineeseen sen enempää kuin halkoihinkaan, ja asunnon lämpötila oli 14 astetta. Sähköyhtiö puolestaan uhkasi katkaista maksamattoman laskun takia sähköt jouluksi.

Rahapulan syyksi mies kertoi sen, että kolme vuotta sitten kaksi pitkiin hameisiin pukeutunutta naista tuli hänen kotiinsa ja esittäytyi ulosottomiehen apulaisiksi. Naiset tulivat joka kuukausi eläkkeen maksun aikoihin ja "ulosmittasivat" valtaosan vanhuksen alle tuhannen euron eläkkeestä muka maksamattomien laskujen takia.

Kun auttamaan tullut kuusikymppinen mies kuuli kertomuksen, hän osti seniorille polttoainetta, vei hänet kotiinsa ja täytti auton peräkontin ja takapenkin oikeilla haloilla ja antoi lisäksi 50 euroa rahaa.

Auttaja myös maksoi seniorin sähkölaskun, ettei sähköjä katkaista jouluksi niin kuin eräälle henkilölle kävi viime jouluna. Seuraavana päivänä auttaja toi seniorin polisiasemalle tekemään rikosilmoitusta huijarinaisista.

Seniorin kertoessa tarinaansa poliisille, huijarinaiset yrittivät soittaa hänelle useaan kertaan. Poliisi ohjeisti miestä olemaan puhumatta naisille enää mitään. Sen sijaan poliisi tulee aikanaan puhuttamaan kyseisiä naisia.

– Tämä tapaus aiheutti polisissa kunnioitusta tuon sivullisen auttajan pyyteettömästä hyväntahtoisuudesta ja herätti ajattelemaan asiaa syvällisemminkin, kertoo rikoskomisario Ville Hahl tiedotteessa.

– Näin joulun aikaan niin moni meistä tuskailee erilaisten puoliväkinäisten joululahjaostosten parissa. Ostamme joululahjoja läheisillemme, henkilöille, joilla on jo kaikkea tarvittavaa ja tarpeetonta.

– Ryhdyin mietimään tämän auttajan antaman joululahjan merkitystä saajalleen ja sitä lämminhenkistä tunnetta, jonka auttaja ja autettava saivat tässä tapauksessa tahoillaan.

– Auttajan käyttämä rahallinen summa oli hänelle vaatimaton eikä se vaikuta hänen talouteensa millään tavoin. Sen sijaan seniorille se oli korvaamaton apu. Nyt seniorin sähkövalo loistaa joulun yli, kaminassa puut palavat ja mikä tärkeintä, häneen kohdistunut huijaus saatiin päätökseen, kertoo rikoskomisario Ville Hahl.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – tsunamivaroitus laajalle alueelle

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    4. 4

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    5. 5

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    6. 6

      Alzheimer-lääke mullistaa hampaiden hoidon – Kasvavatko reiät pian umpeen?

    7. 7

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    8. 8

      Käytätkö silmälaseja? 6 tyyliasiaa, jotka kannattaa ottaa huomioon

    9. 9

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    10. 10

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    6. 6

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    7. 7

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    8. 8

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    9. 9

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    10. 10

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – tsunamivaroitus laajalle alueelle

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    4. 4

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    5. 5

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    6. Näytä lisää