Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi: Ex-Hunks-tanssijan turma voi jäädä ikuiseksi arvoitukseksi

Laukaan kuolonkolarin syy voi poliisin mukaan jäädä mysteeriksi. Onnettomuudessa kuoli kolme ihmistä, joista yksi oli entinen Scandinavian Hunks -tanssija.
Henkilöauton ja rekan törmäyksessä Nelostiellä sunnuntai-iltana kuolivat kaikki henkilöautossa olleet kolme matkustajaa.

– Ei ole ketään kertomassa, mitä onnettomuutta ennen autossa tapahtui, tutkinnanjohtaja Veli-Pekka Välisaari sanoo.

Autot törmäsivät suoralla tieosuudella, ja valaistus oli hyvä.

Henkilöauto oli autoletkan keskellä. Jostain syystä se lähti ohittamaan edellä ajavia ja osui vastaan tulleen rekan kylkeen.

Autoa ajoi 50-vuotias nainen. Takapenkillä olivat hänen 24-vuotias poikansa ja pojan 26-vuotias avopuoliso. Nainen oli viemässä nuoria Äänekoskelta Jyväskylään, missä avopari asui. Nainen oli kuljettanut pariskuntaa autollaan koko viikonlopun ajan Jyväskylän ja Äänekosken väliä.

Onnettomuudessa menehtynyt mies oli Scandinavian Hunks -tanssiryhmän entinen tanssija.

Tanssiryhmän toimitusjohtaja Petri ”Mauno” Ahosen mukaan menehtynyt ex-tanssija oli mukana Hunks-ryhmässä muutaman vuoden ajan, kunnes muutti Jyväskylän seudulle muutama vuosi sitten.

Monta mahdollista syytä

Autojen törmäys oli niin luja, että onnettomuuspaikalle tulleilla ambulanssimiehillä ei ollut mitään tehtävissä.

Onnettomuus voi johtua Välisaaren mukaan monesta syystä. Autoon on voinut tulla tekninen vika, kuljettaja on voinut saada sairauskohtauksen, autossa on voinut olla riitaa. Yksi mahdollisuus on, että henkilöauto ajautui vastaantulevalle kaistalle tahallaan.

– Onnettomuuden syy voi jäädä ikuiseksi arvoitukseksi, Välisaari arvelee.

Keli oli Välisaaren mukaan onnettomuuspaikalla hyvä. Vaikka tie oli märkä, ei ollut liukasta.

Onnettomuuden tutkijat ovat haastatelleet kolarin silminnäkijöitä. Tänään poliisi aikoo kuulustella ensimmäistä kertaa myös rekkakuskia. Rekkaa ajoi pieksämäkeläinen mies. Häntä ei epäillä liikennerikkomuksesta.

Lue lisää päivän Ilta-Sanomista.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  2. 2

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  3. 3

    MM-Lahden ensimmäinen tapahtuma käynnistyi kaikessa hiljaisuudessa – kaksi suomalaista heti huippuvedossa!

  4. 4

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  5. 5

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  6. 6

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  7. 7

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  8. 8

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  9. 9

    Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

  10. 10

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  3. 3

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  4. 4

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  5. 5

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  6. 6

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  7. 7

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  8. 8

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  9. 9

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  10. 10

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  2. 2

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  3. 3

    MM-Lahden ensimmäinen tapahtuma käynnistyi kaikessa hiljaisuudessa – kaksi suomalaista heti huippuvedossa!

  4. 4

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  5. 5

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  6. Näytä lisää