Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

EU ei aio muuttaa pakotelinjaansa

Huippukokous ruotii Venäjän ja Ukrainan talousongelmia.
Venäjän ja Ukrainan talousvaikeudet vievät EU-maiden huomiota torstaina alkavassa huippukokouksessa. EU ei aio liikahtaa pakotepolitiikassaan suuntaan eikä toiseen, vaikka Yhdysvallat on kiristämässä omaa pakoteruuviaan Venäjää vastaan.

– EU:n politiikka pakotteissa ei muutu, sanoo huippukokousta valmisteleva korkea virkamies.

EU-maiden johtajien on tarkoitus päättää ainoastaan Krimin niemimaata koskevan investointikiellon laajentamisesta. Asia on ollut valmistelussa jo pidemmän aikaa.

Kielto estää eurooppalaisten yritysten vientiä ja investointeja Krimille. Vastedes kielto koskisi myös venäläisten harjoittamaa öljyn- ja kaasunporausta Mustallamerellä.

Samaan aikaan Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on allekirjoittamassa lain, joka mahdollistaa paljon nykyistä laajemmat sanktiot Venäjää vastaan. Laki oikeuttaisi myös aseavun toimittamisen Ukrainaan. Yhdysvallat voisi vastedes asettaa sanktioita myös ulkomaisille yrityksille, joiden toiminta on ristiriidassa Yhdysvaltain asettamien Venäjä-pakotteiden kanssa.

Obama on aiemmin vastustanut lain hyväksymistä, koska hän haluaa edetä linjassa EU:n kanssa.

– Teemme edelleen hyvin läheistä yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa, EU-virkamieslähde sanoo.

Hän huomauttaa, että Yhdysvaltain uusi laki tarjoaa vain mahdollisuuden lisäpakotteisiin, muttei johda niihin automaattisesti.

Ukraina tarvitsee lisäapua

EU-johtajien on tarkoitus keskustella myös Ukrainan talousavusta. Maa huojuu konkurssin partaalla, ja Venäjän ongelmat pahentavat tilannetta entisestään.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi vastikään, että Ukrainan lisäavun tarve olisi noin 12 miljardia euroa. IMF myönsi keväällä Ukrainalle 13 miljardin euron tukipaketin, josta valtaosa on vielä vapauttamatta.

Huippukokouksen on määrä keskittyä myös Euroopan omiin talousongelmiin. Tarkoituksena on keskustella EU-komission valmistelemasta investointiohjelmasta, jolla yritetään potkia talouskasvua liikkeelle.

EU-maat kokoontuvat ensi kertaa puolalaisen Donald Tuskin johdolla. Eurooppa-neuvoston uusi puheenjohtaja pyrkii ensi töikseen eroon aamuyöhön venyvistä kokouksista.

– Haluamme lopettaa kokouksen ennen puoltayötä. Se on yksi keskeisistä tavoitteistamme, Tuskia lähellä oleva virkamies sanoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

  4. 4

    Suomen Kuvalehti: Yle muutti päälliköidensä tehtäviä Sipilä-jupakan takia

  5. 5

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  6. 6

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  7. 7

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  8. 8

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Espoolainen Marjut otti ”hämäävän” kuvan auringonnoususta – ”Ei Thaimaasta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  3. 3

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  6. 6

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  7. 7

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  8. 8

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  9. 9

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  10. 10

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

  4. 4

    Suomen Kuvalehti: Yle muutti päälliköidensä tehtäviä Sipilä-jupakan takia

  5. 5

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  6. Näytä lisää