Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Iltalenkki sai painajaismaisen lopun - uhri pystyi hälyttämään apua vasta parin tunnin piinan jälkeen

Sysmän Salmentauksentiellä sattui keskiviikkoiltana harvinainen onnettomuus.
Onnettomuus tapahtui, kun alamäkeen autonsa pysäköinyt henkilö seisoi auton edessä, ja auto lähti yllättäen liukumaan eteenpäin.

Uhri jäi autonsa alle. Piina oli kuitenkin vasta alussa: uhri joutui olemaan puristuksissa auton alla peräti pari tuntia ennen kuin sai kännykkänsä esille ja pystyi hälyttämään apua.

Henkilö oli lähtenyt metsäautotielle autoineen arviolta kello 16-17 välillä. Hän jätti autonsa rinteeseen todennäköisesti käsijarru päällä.

-Henkilö kulki autonsa etupuolelta, kun auto aivan yllättäen liukui hänen päälleen, päivystävä palomestari Pertti Vesaaja Hämeen pelastuslaitokselta Heinolasta kertoo.

-Hän jäi tiukasti puristuksiin ja joutui olemaan mahdollisesti jopa pari tuntia autonsa alla ennen kuin onnistui saamaan kännykkänsä ja hälyttämään apua. Apu tuli paikalle muutamassa minuutissa.

Auto nostettiin uhrin päältä nostotyynyn avulla. Alle joutunut toimitettiin jatkohoitoon. Hänen vammoistaan ei ole tietoa. Onnettomuuspaikalle tuli myös ensihoitoyksikkö.

Palomestari Vesaaja kuvaa tapausta harvinaiseksi.

-Hänellä oli kuitenkin hyvää tuuria, kun hän sai puhelimensa kaivettua, ja apua tuli paikalle, palomestari toteaa.

Syy siihen, miksi auto lähti liukumaan alamäkeen, on toistaiseksi selvittämättä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  2. 2

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  3. 3

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  4. 4

    19 kerrostaloa, 5 tonnia räjähteitä, 10 sekuntia: massiivinen purku-urakka tallennettiin videolle Kiinassa

  5. 5

    Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

  6. 6

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Gambian ex-presidentti lähti maanpakoon keskellä yötä – BBC: valtion kassasta kadonnut miljoonia

  8. 8

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  9. 9

    Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

  10. 10

    Kelan pääjohtaja HS:lle: Vuokrasääntelyä valtion tukemiin asuntoihin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  3. 3

    Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  8. 8

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  9. 9

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

  10. 10

    Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  6. 6

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  7. 7

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  8. 8

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  9. 9

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  2. 2

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  3. 3

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  4. 4

    19 kerrostaloa, 5 tonnia räjähteitä, 10 sekuntia: massiivinen purku-urakka tallennettiin videolle Kiinassa

  5. 5

    Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

  6. Näytä lisää