Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kokoomuksen Orpo vastaa ministerikollegan haukkuihin: ”Laitan politikoinnin piikkiin”

Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok) ei niele ministerikollega Pia Viitasen (sd) arvostelua uuden eläinsuojelulain viivästymisestä.
Viitanen arvostelee tänään julkaisemassaan blogitekstissä kokoomusta useiden eri lakihankkeiden viivyttämisestä. Tuoreimmaksi epäonnistumiseksi Viitanen nostaa vuosia valmistellun eläinsuojelulain, jonka etenemistä kokoomus hänen mukaansa jarruttaa.

Hankkeesta vastaava maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok) korostaa, että uudistusta on valmisteltu huolella yhdessä eläinsuojelujärjestöjen kanssa mahdollisimman laadukkaan lopputuloksen aikaansaamiseksi. Hänen mukaansa uuden lain tarpeesta on olemassa laaja yhteisymmärrys.

– Eläinsuojelulaki on todella tärkeä laki. Sitä on valmisteltu työryhmässä vuodenvaihteeseen saakka, ja luonnosta kirjoitetaan parhaillaan virkamiestyönä, jonka jälkeen työskentely jatkuu nyt keväällä, Orpo sanoo.

– Itse olen ja käsittääkseni edeltäjänikin informoinut eduskuntaa siitä, että asian kanssa ei hosuta, koska kyseessä on iso ja tärkeä lakikokonaisuus, hän selittää.

Orpo kummastelee Sdp:n tapaa tehdä politiikkaa hallituksen sisällä.

– Olen tässä tehtävässä ollut puoli vuotta, eikä ainakaan Viitanen ole kertaakaan kysynyt tästä asiasta yhtään mitään. Laitan tämän ihan politikoinnin piikkiin, Orpo kuittaa.

Eduskunnassa lain eteneminen on aika-ajoin puhuttanut. Viimeksi vihreiden Anni Sinnemäki esitti asiasta kirjallisen kysymyksen viime marraskuussa.

– Siellä olen kertonut tämän saman asian, eikä sitä silloin ole kukaan sen enempää protestoinut, Orpo ihmettelee.

– Eläinsuojeluasiat eivät tunnu oikeasti kiinnostavan, vaan tällainen poliittinen pelaaminen, hän naljailee Viitasen ja Sdp:n suuntaan.

Orpo kuitenkin myöntää, että hallitusohjelmaan kirjattu eläinsuojelulaki ei näytä ehtivän valmistua nykyisen hallituskauden loppuun mennessä. Hän sanoo ymmärstävänsä niitä, jotka ovat pettyneet lain viivästymiseen.

– Sinänsä harmi, ettei se ehtinyt tähän (hallituskauden loppuun) valmistumaan. Mutta ainakin itse pidän tärkeämpänä hyvää lakia kuin sen runnomista valmiiksi kiireessä, Orpo toteaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  2. 2

    Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

  3. 3

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  4. 4

    VS: Pelaajan vanhempi kavalsi 6 000 euroa 12-vuotiaiden joukkueelta – ”Tuntuu hyvinkin epätoivoisen ihmisen teolta”

  5. 5

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  6. 6

    Makwan Amirkhani ja Heli Rantanen kauhistelivat Janne Ahosen aamupalaa: ”Se oli pelottava”

  7. 7

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  8. 8

    Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

  9. 9

    Trump toisti Valkoisessa talossa väitettä, jonka faktantarkistajat ovat kumonneet

  10. 10

    Valepoliisit väijyivät kauppakeskuksissa – epäillään huijanneen katalalla juonella jättisummia vanhuksilta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  2. 2

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  3. 3

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  4. 4

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  5. 5

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  6. 6

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  7. 7

    Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

  8. 8

    Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

  9. 9

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  10. 10

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  2. 2

    Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

  3. 3

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  4. 4

    VS: Pelaajan vanhempi kavalsi 6 000 euroa 12-vuotiaiden joukkueelta – ”Tuntuu hyvinkin epätoivoisen ihmisen teolta”

  5. 5

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  6. Näytä lisää