Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomalaisten ja saksalaisten välit katkesivat Lapin polttamiseen - nyt näyttelyä markkinoidaan tulitikuilla

Lapin sodan päättymisestä tulee ensi keväänä kuluneeksi 70 vuotta. Suomalaisten ja saksalaisten välejä kuvaava näyttely ”Wir waren Freunde - Olimme ystäviä” on valinnut markkinointikeinokseen huomiota herättävän symbolin.
Näyttelyä markkinoidaan tulitikuilla. Poistuessaan Lapista saksalaiset polttivat laajoja alueita Lapissa.

Tulitikut markkinointikeinona herättääkin kysymyksen: miksi?

– Kärjistyshän se tietenkin on, museojohtaja Hannu Kotivuori Lapin maakuntamuseosta kertoo tulitukkurasiamarkkinoinnin taustoista.

– Se on sitten makuasia, onko se huonoa makua. Kukin voi miettiä omalla kohdallaan, Kotivuori jatkaa.

Kotivuori kertoo, että näyttelyn markkinointi on sujunut normaalisti.

– Pari yksittäistä henkilöä on nostanut asiaa esille, Kotivuori mainitsee.

Vaikka tulitikut ovat saaneet aikaan myös hymähtelyjä, eivät ne Kotivuoren mukaan ole sinällään tarkoitettu miksikään vitsiksi, vaan tarkoitus on herättää keskustelua ja saada tämän päivän ihmiset pohtimaan suomalaisten suhdetta sodan ajan saksalaisiin.

– Onko sympatiaa vai antipatiaa saksalaisia kohtaan, Kotivuori heittää.

Näyttely kuvaakin aikaa ennen saksalaisten tuhotöitä - suomalaisten ja saksalaisten yhteiseloa. Ystävyys päättyi Lapin polttamiseen. Tästä myös nimi: ”Olimme ystäviä”.

Kotivuori näkee saksalaisten tekemät tuhotyöt enemmänkin sodan taktisena elementtinä, eikä niinkään henkilökohtaisena hyökkäyksenä alueen suomalaisia kohtaan. Kotivuorelta riittää myös ymmärrystä niille ihmisille, jotka eivät voi ottaa asiaa niin teoreettisesti.

Kotivuori haluaa korostaa, että näyttely kertoo suomalaisten ja saksalaisten väleistä ennen tuhoa. Ensi vuoden huhtikuussa avattavassa näyttelyssä nähdään muun muassa ennaltanäkemättömiä kuvia ja tekstejä tuolta ajalta.

Korjaus kello 11.53: Poistettu sana miehittäjät.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    4. 4

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    5. 5

      Ruotsin hiihtotähti Charlotte Kalla avautui sydänongelmistaan – ”Aluksi se tuntui kammottavalta”

    6. 6

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    7. 7

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    8. 8

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    9. 9

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    10. 10

      Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    5. 5

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    10. 10

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    4. 4

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    5. 5

      Ruotsin hiihtotähti Charlotte Kalla avautui sydänongelmistaan – ”Aluksi se tuntui kammottavalta”

    6. Näytä lisää