Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Hurjaa vai sulaa hulluutta? Autolautta Savoon!

Viisi saarelaista suoritti Trafin kuljettajatutkinnon.
Taantumasta kärsivä Suomi sai torstaina pilkahduksen ennakkoluulottomasta yritteliäisyydestä. Etelä-Savon maakuntajärvellä Puulalla avattiin autolauttayhteys, joka jo valmisteluvaiheessa herätti laajaa ällistelyä, ihmetystä ja ihailua. Epäilijöiden mielestä hanke oli joko hulluutta tai sulaa hulluutta ja vähintään megalomaanisuutta, vankkumattomien kannattajien mielestä asia oli juuri päinvastoin.

27 metriä pitkä autolautta alkaa aluksi liikennöidä päivittäin neljää vuoroa Puukonsaaren Pauninniemen ja manner-Hirvensalmella sijaitsevan Vintinnimen välissä. Hirvensalmi tunnetaan Vain elämää -pitäjänä. Keväällä tahtia kiristetään. Puukonsaaressa on vakituisia asukkaita muutama kourallinen.

Autolautta ajaa ympärivuotisesti paitsi jos Puula jäätyy. Jäänmurtaja ei kuulu suunnitelmiin.

Kulku on turvattu sillä, että viisi puukonsaarelaista suoritti Trafin kuljettajatutkinnon ja hankki muut tarvittavat luvat toimiakseen aluksen päällikkönä.

Matkaa kertyy yhteen suuntaan 4,5 kilometriä ja kyytiin mahtuu 10 henkilöautoa ja 39 matkustajaa.

Kunta ja Ely-keskus osallistuvat kustannuksiin

Lautta on periaatteessa vanha ruoripotkurilossi, jonka Suomen Lauttaliikenne Oy Finferries vuokrasi 20 vuodeksi Puulan lauttaliikenne tienkunnan hoitokunnalle.

– Tämän mittaluokan hanke oli yksityiselle tiekunnalle aikamoinen saavutus, myönsi puheenjohtaja Ahti Lindgren avajaisissa.

Puukonsaareen rakennettiin uusi tie ja satama, Vintinniemeen uusi laituri ja rantaa ruopattiin. Lautan rahoitukseen osallistuivat Hirvensalmen kunta ja Ely-keskus.

Ota kantaa

Mitä olet mieltä Puulan autolautasta?

Loistava juttu! 88% Ei tätä tarvita 12%
Ääniä yhteensä 4249

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Imatran epäilty kolmoissurmaaja vuoden 2013 uhristaan: En edes ajatellut, mitä hänelle oli käynyt

    3. 3

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    4. 4

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    5. 5

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    8. 8

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    9. 9

      Kerrostalorapun postit katosivat mystisesti ja löytyivät junasta – asukas jakoi postin naapureilleen

    10. 10

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    7. 7

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    8. 8

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    9. 9

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    10. 10

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Imatran epäilty kolmoissurmaaja vuoden 2013 uhristaan: En edes ajatellut, mitä hänelle oli käynyt

    3. 3

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    4. 4

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    5. 5

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    6. Näytä lisää