Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Arvaisitko, miten muhkeat tienestit joulupukki voi saada yhdessä illassa? ”Minulla on tätä varten spesiaalikirjanen”

Tarkka kirjanpito, tilannetaju ja puvustus erottavat a-luokan pukit massasta, kertoo konkaripukki yli 40 vuoden kokemuksella.
Jos joulupukeilla olisi oma valioliiga, kuuluisi helsinkiläinen valokuvaaja Ensio Kempe taatusti siihen. Nyt koittaa 43. jouluaatto, kun Kempe riemastuttaa perheitä pukin roolissa.

Hänet on kutsuttu joihinkin perheisiin siihen asti, kunnes lapset ovat lakanneet uskomasta pukkiin. Se on Kempen mielestä paras kiitos työstä.

Päätös pukin ”urasta” syntyi jo lapsena, kun Kempe koki karvaan pettymyksen.

– Äitini oli tilannut joulupukiksi luokkakaverinsa, joka oli varustautunut kuminaamarilla. Tunnistin hänet äänestä välittömästi. Silloin jo ajattelin, että kun kasvan isoksi, niin ainakin tamineet ovat sitten viimeisen päälle.

Kempe on tehnyt pukin töitä enimmäkseen Helsingin Laajasalon, Tammisalon, Herttoniemen ja Kulosaaren alueilla. Koska Kempellä ei ole ajokorttia, hän on palkannut kaverinsa kuljettajaksi.

– Lapset saattavat välillä pettyä, kun kyselevät poron perään. Täytyy vaan ilmoittaa, että porot ovat niin säikkyjä eläimiä, että ne täytyy jättää parkkiin tuonne kaupungin ulkopuolelle.

Pari tonnia pystyy illassa tienaamaan. Hintahaitari liikkuu nyt 50–80 eurossa.

Jopa yli 2000 euroa aattoillassa

Määrällisesti parhaimpana vuotenaan, vuonna 2012, Kempe-pukki vieraili 26 talossa. Viime vuonna taloja oli 15. Taantuma on jonkin verran rokottanut pukinkin tienestejä, mutta saa pukki ainakin paksun siivun kinkkua leipänsä päälle.

– Pari tonnia pystyy illassa tienaamaan. Hintahaitari liikkuu nyt 50–80 eurossa. Minä olen varmaan ainoa, joka pyytää 100 euroa käynnistä tänä vuonna.

Kempe kertoo, että valtaosa pukeista toimii kiinteillä alueilla. Pukki voi valita vaikkapa Herttoniemen rannasta yhden kerrostalon, jossa on 5–6 kerrosta ja 3–4 rappua.

– Heille riittää yksi talo ja siirtymiseen menee muutama minuutti. He pystyvät ottamaan viisi keikkaa tunnissa. Minä voin ottaa korkeintaan 2–3 keikkaa tunnissa, jonka vuoksi laskutan vähän korkeampaa hintaa.

Tälläkin alalla on ryöstöpolitiikka tullut mukaan kuvioihin. Eräskin rekryfirma maksoi pukille 20–30 euroa ja laskutti itse työstä 60–70 euroa.

Nykyisin joulupukin työn ympärillä jyllää kiivas bisnes. Kempe viittaa erilaisiin rekrytointifirmoihin, jotka antavat valmiit listat ja pukin tamineet.

– Tälläkin alalla on ryöstöpolitiikka tullut mukaan kuvioihin. Eräskin rekryfirma maksoi pukille 20–30 euroa ja laskutti itse työstä 60–70 euroa.

Pelkillä viinapulloilla työtä ei ole Kempen tietämän mukaan ikinä tehty. Hän kuitenkin muistelee, että takavuosikymmeninä oli yleinen tapa tarjota pukeille ”joulutömpsyjä”.

– Siinä saattoi pukkien aikataulut hieman heittää loppupäästä, kun votkapullo lyötiin pöytään ja jäätiin isännän kanssa vähän juttelemaan.

Mikä tahansa koohottaja ei pukkina pitkälle pötki, konkaripukki huomauttaa. Psykologinen silmä ja hoksottimet täytyy olla kohdillaan – toisin sanoen täytyy tietää, mitä voi sanoa ja mitä ei. Sopivalla huulenheitolla pukki voi niin sanotusti räjäyttää pankin.

– Olen hyvin humoristinen enkä jää sanattomaksi. Välillä olen revittänyt juttua niin, että katto on meinannut revetä naurun tuoksinassa.

Ammattimaisesti toimivan pukin aikaa kuluu paljon kirjanpitoon. Asiakkaat lähettävät Kempelle tietoja lapsistaan: mitä nämä ovat tehneet ja miten he ovat pärjänneet koulussa.

– Minulla on tätä varten spesiaalikirjanen, johon kirjaan tietoja eri keikkoja varten. Pelkkä aikataulutus ruutupaperille ei tässä työssä todellakaan riitä.

Erittäin tärkeää on huolehtia uskottavasta puvustuksesta sekä maskeerauksesta.

– Missä tahansa lenkkareissa ja verkkareissa ei pidä lähteä kiertelemään. Valitettavasti niitä näkee kaiken maailman resupekkoja tuolla liikenteessä. Kyllä pitää olla viimeisen päälle pukki, kun lähdet tällaisena päivänä ihmisten koteihin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  2. 2

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  3. 3

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  4. 4

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  5. 5

    Slushin päätösbileissä häirintätapauksia – ”Olemme syvästi pahoillamme ja järkyttyneitä tämän kuulemisesta”

  6. 6

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  7. 7

    Torilla tavataan! X Factor -tähti Saara Aalto saapuu tänään esiintymään Suomeen

  8. 8

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  9. 9

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  10. 10

    Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  3. 3

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  6. 6

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  7. 7

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  8. 8

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  9. 9

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  10. 10

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  2. 2

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  3. 3

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  4. 4

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  5. 5

    Slushin päätösbileissä häirintätapauksia – ”Olemme syvästi pahoillamme ja järkyttyneitä tämän kuulemisesta”

  6. Näytä lisää