Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Neuvostoliittolainen ohjus syöksyi Inarijärveen, Suomi lähetti laskun perään - 30 vuotta selkkauksesta

Historia
Useat ihmiset sen kuulivat, räjähdyksen Inarijärven yllä 28. joulukuuta 1984. Paikalliset kertoilivat tiedotusvälineissä jopa valoilmiöstä Lapin taivaalla.
Pääesikunta kuitenkin vaikeni. Tutkahavaintoja kuulemma oli, mutta ohjusteoriaa ei vahvistettu.

Kuhina mahdollisen risteilyohjuksen ympärillä kävi kuumana. Norja vahvisti, että Barentsinmereltä oli laukaistu harjoitusohjus, joka oli harhautunut Suomen puolelle. Lehdistö puhui ohjusselkkauksesta. Ulkomaista mediaa alkoi kuhista Inarissa.

4.1.1985 Neuvostoliitto myönsi maansa maaliohjuksen loukanneen Suomen ja Norjan ilmatilaa viikkoa aikaisemmin.

Ohjuksen etsintöihin laitettiin lopulta tammikuun lopussa vauhtia, kun inarilainen poromies toimitti Lapin rajavartiostolle esineitä, joissa oli venäjänkielistä tekstiä. Ohjuksen osia löytyi Inarijärven jään alta. Raskaimpien nostamiseen tarvittiin helikopteria.

Neuvostoliiton suurlähettiläät pahoittelivat tapahtunutta Norjassa ja Suomessa. Suomen silloinen ulkoministeri Paavo Väyrynen (kesk) sai vastaanottaa anteeksipyynnön.

Sotilasliitto Nato oli huolissaan jäsenvaltionsa Norjan ilmatilasta, mutta ei esittänyt asiasta Moskovaan vastalausetta.

Neuvostoliiton ulkoministeriön nopeaa tiedottamista ihmeteltiin. Varsovan liiton johtajavaltion anteeksipyyntö vastakkaisen liiton maalle oli huomionarvoinen seikka.

Vaikka tapahtuma osoitti, että puolueeton Suomi piti oikeuksistaan kiinni kahden sotilasmahdin puristuksessa, tiedottamisen tasoa haukuttiin kovin sanankääntein. Lännessä epäiltiin jopa Suomen puolueettomuuspolitiikkaa ja YYA-sopimuksen todellista sisältöä. Jotkut tahot arvioivat, että Suomi pyrki peittelemään ilmapuolustuksensa tehottomuutta.

Suomi luovutti nostetut ohjuksen jäänteet Neuvostoliitolle tutkittuaan ne tarkasti. Suomen valtio lähetti myös laskun perään. Helikopterin käytöstä, kuljetuskustannuksista ja ylitöistä kertyi saatavia 560 000 markkaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    6. 6

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    7. 7

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    8. 8

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    9. 9

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    10. 10

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    8. 8

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    6. Näytä lisää