Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomalaistyttö pyrki terroristijärjestön riveihin - kääntyi ensin muslimiksi

Lähi-idän konfliktialueille ISIS-joukkojen mukaan pyrkinyt suomalaistyttö saatiin kiinni lentokentältä lokakuussa.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) paljasti lauantaina Ylen Ykkösaamun haastattelussa alaikäisen suomalaistytön pyrkineen ulkomaille ISIS-joukkojen mukaan. Tuomioja kertoi matkan tyssänneen tytön jäätyä kiinni lentokentällä Lontoossa.

IS:n saamien tietojen mukaan Pohjois-Karjalassa sijaitsevalta paikkakunnalta kotoisin oleva tyttö oli ennen lähtöään kääntynyt muslimiksi.

Lähtöyritys tapahtui IS:n tietojen mukaan jo lokakuun loppupuolella.

Suojelupoliisin mukaan Syyrian ja Irakin konfliktialueille on päätynyt Suomesta useita alaikäisiä lähinnä perheidensä mukana.

– Tiedossamme ei ole, että konfliktialueilla olisi tällä hetkellä Suomesta itsenäisesti lähteneitä alaikäisiä, Supon viestintäpäällikkö Jyri Rantala totesi aiemmin IS:lle.

Kaikkiaan yli 50 henkilöä

Kaikkiaan Suomesta on lähtenyt viime aikoina Syyriaan ja Irakiin jo yli 50 henkilöä. IS kertoi joulukuussa lähtijöiden joukossa olevan useita naisia, joista osa on matkannut taistelualueille yksin ilman puolisoaan tai perhettään.

– Liki kaikki ovat matkustaneet alueelle osallistuakseen aseelliseen toimintaan, mutta muutama on mukana humanitaarisessa toiminnassa, Rantala kertoi IS:lle.

Rantalan mukaan parikymmentä lähteneistä on myöhemmin palannut Suomeen, mutta yli puolet läheteneistä on yhä konfliktialueilla.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  3. 3

    Turkin räjähdysten uhrien lukumäärä kasvoi – Erdogan: ”Kansalaisiamme vastaan on tehty terrori-isku”

  4. 4

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  5. 5

    Saara Aalto varmisti finaalikappaleensa – esittää tuomarit hurmanneen hyvin vaikean kappaleen

  6. 6

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  7. 7

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  8. 8

    Rauhan Nobelin voittaja otti väkevästi kantaa huumeiden vastaiseen sotaan: ”On aika muuttaa strategiaamme”

  9. 9

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  10. 10

    Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  3. 3

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  4. 4

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  5. 5

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  7. 7

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  8. 8

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  9. 9

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  10. 10

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  3. 3

    Turkin räjähdysten uhrien lukumäärä kasvoi – Erdogan: ”Kansalaisiamme vastaan on tehty terrori-isku”

  4. 4

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  5. 5

    Saara Aalto varmisti finaalikappaleensa – esittää tuomarit hurmanneen hyvin vaikean kappaleen

  6. Näytä lisää