Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pubin omistaja: ”En voi edes käsittää, mitä on tapahtunut”

OULUN SURMAT
Oululaisen Tuisku Pubin omistaja ei ole saanut yhteyttä henkilökuntaan. Hän ei usko, että paikalla oli montaa asiakasta kun pubissa ja sen edustalla surmattiin kaksi henkilöä.
Oulun Tuirassa keskiviikkoiltana tapahtuneen verityön paikka, Tuisku Pub, on toiminut Tuiran pääkadun Valtatien varressa vuodesta 1992. Pubissa surmattiin yksi henkilö ja toinen surmattiin pubin ulkopuolella. Henkirikokset tehtiin teräaseella. Poliisi etsii tekijää.

– Tämä on kauhea sokki. En voi edes käsittää, mitä on tapahtunut, sanoo Tuisku Pubin omistaja Markku Kaakinen.

Kaakinen ei ollut itse surmien aikana paikalla eikä ole vielä saanut yhteyttä henkilökuntaansa.

– Olen koettanut kysellä, mutta poliisi ei kerro minulle yhtikäs mitään. Täytyy vain odotella.

– Menen sitten laittamaan ovet kiinni, kun saan luvan.

Kaakisen mukaan Tuisku Pubissa on tuskin ollut montaa asiakasta tapahtuma-aikaan, eli keskellä viikkoa alkuillasta.

– Normaalisti ei, ehkä vain joitakin.

Poliisin mukaan toinen uhreita surmattiin pubin sisällä, toinen ulkopuolella.

IS:n haastatteleman silminnäkijän mukaan hänen kadulla näkemänsä ruumis oli aivan pubin edessä. Hän kuuli poliisin puhuvan kirveestä surma-aseena.

Poliisi etsii parhaillaan tekijää, joka on poliisin mukaan erittäin vaarallinen. Tuiran asukkaita on kehotettu pysymään sisällä ja pitämään ovet lukossa.

Kaakisen mukaan pubissa on perinteisesti ollut hyvä henki asiakkaiden keskuudessa. Ohjelmatarjontaa ovat biljardi ja karaoke.

– Mitään lähellekään tätä ei ole ikinä tapahtunut koko 23 vuoden aikana.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  2. 2

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  3. 3

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  6. 6

    Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

  7. 7

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  8. 8

    21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

  9. 9

    Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

  10. 10

    Patrik Laineelle jälleen ylistystä – ”uskomaton” laukaus saa kehuja: ”Et näe muiden tekevän sellaisia maaleja”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  2. 2

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  3. 3

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  4. 4

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  5. 5

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  7. 7

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  8. 8

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  9. 9

    Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

  10. 10

    Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  7. 7

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  2. 2

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  3. 3

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  6. Näytä lisää