Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Linnassa vieraana olleen 97-vuotiaan korut varastettiin - tiesikö tekijä juhla-aikeista?

Linnan juhlissa Suomen itsenäisyyttä juhlinut 97-vuotias, yksin asuva Maija Kitinoja koki kamalan järkytyksen, kun hän palasi kotiin Isoonkyröön.
– Juhlat olivat lauantaina. Kun palasin kotiin sunnuntaina, ulko-ovi oli murrettu ja ovi oli auki. Kodin tavarat olivat pitkin lattiaa, lottapuvussa Linnan juhlissa edustanut Kitinoja kertoi Ilta-Sanomille aiemmin tällä viikolla.

Piirongin lukko oli murrettu ja kultakorut oli viety. Mikään muu varkaille ei kelvannut.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Uusimäki kertoo Ilta-Sanomille, että tapausta tutkitaan törkeänä varkautena, josta voi saada Suomen lain mukaan vähintään neljän kuukauden ja enintään neljäksi vuoden vankeusrangaistuksen. Poliisilla ei ole vielä tietoa tekijöistä. Myös varastetun omaisuuden arvo on vielä epäselvä.

– Tunnearvoa ei voi edes rahalla mitata, Uusimäki huomauttaa.

Uusimäen mukaan varkaus vaikuttaa yksittäistapaukselle, eikä se siis liity mihinkään laajempaan asuntomurtovarkaussarjaan.

Onko siis mahdollista, että varkaat iskivät Kitinojan asuntoon, koska oli tiedossa, että hän oli menossa Linnan juhliin ja asunto jäi tyhjilleen? Olihan hänestä esimerkiksi ennakkojuttu paikallisessa mediassa ennen Linnan juhlia. Hän näkyi myös televisiolähetyksessä.

– Totta kai tämäkin pitää ottaa huomioon. Voi olla, että tilaisuus on koittanut ja ehkä on ajateltu, että siellä on ollut arvokasta omaisuutta, Uusimäki sanoo.

Hän toivoo, että tapaus selviää ennemmin tai myöhemmin.

– Poliisi on jo erinäköisiä toimenpiteitä tehnyt ja kartoittanut, mutta vielä ollaan siinä tilanteessa, että emme ole saaneet anastettua omaisuutta takaisin, eikä meillä ole vielä tekijääkään. Me tietysti toivomme, että asia ennemmin tai myöhemmin selviää. Yleensä ne selviävät sillä, että muiden juttujen kohdalla tulee sitten myös toisten juttujen omaisuutta vastaan, Uusimäki muotoilee.

Maija Kitinoja oli järkyttynyt tapauksesta.

– Ei tällaista paluuta juhlista osannut pelätä. En olisi voinut edeltä arvata tällaista. Alussa tapahtuman jälkeen oli vaikea saada yöllä nukutuksi, kun aloin miettiä tapahtunutta. Ketkä tällaista tekevät ja missä he nyt koruja kaupittelevat? Kitinoja mietti.

Toiveikkuus alkujärkytyksen on kuitenkin noussut.

– Nyt olen koettanut itseäni rauhoittaa pikku hiljaa, Kitinoja selvitti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    3. 3

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    4. 4

      Bernerin selvitys sai soraääniä hallituksen sisältä – ministeri vastasi kritiikkiin: ”Henkilökohtaisesti olen tottunut siihen että...”

    5. 5

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    6. 6

      Michael Jacksonin Paris-tytär, 18, on kuin ilmetty Madonna – läpikuultava paita paljasti nännikorut

    7. 7

      Konkurssiin menneen Bluesin entistä johtoa uhkaa oikeustoimet

    8. 8

      Nämä ihmiset ärsyttävät eniten lentokoneessa – yhdelle ryhmälle ylivoimainen voitto

    9. 9

      6 kodin pahinta bakteeripesää – ja kaikki löytyvät sinun huushollistasi

    10. 10

      Antero Mertaranta esitteli harvinaisen kuvan pojistaan – ”Se on mun hieno kaarti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    5. 5

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    6. 6

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    7. 7

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    8. 8

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    9. 9

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    10. 10

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    3. 3

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    4. 4

      Bernerin selvitys sai soraääniä hallituksen sisältä – ministeri vastasi kritiikkiin: ”Henkilökohtaisesti olen tottunut siihen että...”

    5. 5

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    6. Näytä lisää