Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kirvessurmista epäillyn naapuri IS:lle: ”En olisi ikinä voinut arvata”

IS Oulussa
Epäillyn kirvessurmaajan kanssa samassa rappukäytävässä Oulun Myllyojan Tiilitiellä asuva naapuri ei huomannut asuintalonsa piiritystä ennen kuin tilanne alkoi olla jo ohi.
– Olin katsomassa iltakymmeneltä alkavaa tv-sarjaa, kun rappukäytävästä kolmannesta kerroksesta kuului iso pamaus ja koiran haukuntaa, naapuri kertoo.

Asuintalossa on aina kolme asuntoa yhdessä kerroksessa.

– Kaikki me avasimme ovet, minä ensimmäisenä, että mitä ihmettä täällä tapahtuu. Poliisi tuli heti sanomaan, että menkää takaisin sisälle.

– En olisi millään osannut sanoa, että se pamaus tuli aseesta. Se oli vain sellainen pamaus.

Naapuri meni seuraavaksi parvekkeelleen ja huomasi, että poliisiautot olivat saartaneet rakennuksen.

– Seisoin siellä parvekkeella niin kauan, että eristys purettiin.

Naapuri asui epäillyn kanssa samassa talossa seitsemän vuotta.

– Me muutimme tähän silloin lokakuussa, ja hän muutti taloon seuraavassa maaliskuussa.

– Hän oli hyvin ystävällinen ja rauhallinen poika – en olisi ikinä voinut arvata, että tällaista voisi tapahtua.

Naapurin arvion epäilty oli iältään jotain 20–30 ikävuoden väliin.

– Aina vastaan tullessaan hän tervehti, että ”terve, terve - mitä kuuluu”, mutta emme keskustelleet koskaan sen pidempään.

Naapurin tietämän mukaan mies asui asunnossaan yksin. Toisinaan hänellä kävi vieraitakin.

– Hän oli urheilullinen kaveri. Veteli leukoja tuossa kuivaustelineessä ja sen sellaista.

Naapuri kertoo, että mies liikkui aina pyörällä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  2. 2

    Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

  3. 3

    Makwan Amirkhani ja Heli Rantanen kauhistelivat Janne Ahosen aamupalaa: ”Se oli pelottava”

  4. 4

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  5. 5

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  6. 6

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  7. 7

    Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

  8. 8

    Trump toisti Valkoisessa talossa väitettä, jonka faktantarkistajat ovat kumonneet

  9. 9

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  10. 10

    Keskustan varapuheenjohtaja Kulmuni Berner-uudistuksesta: ”Kyllä esitys muokkauksia olisi paljon tarvinnut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  2. 2

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  3. 3

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  4. 4

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  5. 5

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  6. 6

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  7. 7

    Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

  8. 8

    Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

  9. 9

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  10. 10

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  2. 2

    Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

  3. 3

    Makwan Amirkhani ja Heli Rantanen kauhistelivat Janne Ahosen aamupalaa: ”Se oli pelottava”

  4. 4

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  5. 5

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  6. Näytä lisää